Jääkärin sisko

Kirj.
Ilma Virtala
Jyväskylässä, K. J. Gummerus, 1918.
Kaksi tyttöstä istui sillan kaidepuulla katsellen hitaasti laskeutuvaa juhannusillan aurinkoa. Lahden pinta välkkyi monin värivivahduksin ja selällä, missä painuvan päivän kaari näytti koskettavan veden rajaa, hehkui meren pinta purppurassa, joten kaukainen karikko näytti kuin puhtaassa kullassa uiskentelevan.

Neitosista nuorempi, tummatukkainen, vilkassilmäinen tytöntylleröinen katseli tarkkaavaisella mielenkiinnolla ohikulkevia ja hymähti tyytyväisenä nähdessään yhä useamman tyttötuttavansa kääntyvän sillanmutkasta Hupisaarelle.
Mutta toisen kasvoilla asui vakava surumielisyys ja hänen siniset silmänsä katselivat kauvas ulapalle, kuin vuotellen näköpiiriinsä ilmestyväksi sitä, jota ikävöi.
Sanni yhä jatkoi huomioitaan.
— Tuokin on vielä tähän asti pitänyt itseään liian hyvänä venäläisten tansseihin, jopahan kelpaa senkin tulla — ajatteli hän, saaden vahvistusta hartaalle halulleen astua hänkin ensi kertaa tuolle houkuttelevalle, kielletylle alueelle.
— Kunpahan vaan saisin mukaani tuon Annin! — Tokkopa siitä nyt pahenisi, vaikka käväsee katsomassa, pääseehän sieltä pois, ellei miellytä.
Hän katselee toveriaan ajatuksiaan jatkaen:
— Olisipa minulla tuommoinen hoikka vyötärys! — Entä nuo pitkät kellervät palmikot, jos ne yhdeksi letittäisi tulisi siitä käsivarteni paksuinen.