Punainen viiva

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Ilmari Kianto
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1909.
Mikä ääretön hiljaisuus vallitsikaan erämaassa! Koko luonto ikäänkuin pidätti hengitystään odottaessaan hetkeä, jona taivas suvaitsisi peittää sen alastomana värisevän ruumiin lumen pehmoisiin untuviin. Yöt-päivät oli roudan herra kopristellut maaemon rintoja, tunkeutunut yhä syvemmälle sydämyksiä kohti, jäädyttänyt sykkivät suonet ja sulina läikehtivät nesteet. Kivikoviksi jähmettyneet olivat äsken vielä vetelinä hyllyneet suot sekä rimmet, ja tuonoin tuulessa karehtivat korpilammet tuijottivat nyt kylmänloistavina kuni käärmeensilmät. Satavuotisten petäjävanhusten paljaat käsivarret olivat nekin kangistuneet, ja ainoastaan korkeimpien kuusten naavaiset parrat häilähtelivät ilmavirtojen virissä.
Kaikki oli kohvettunutta; sammal ja jäkälä lepäsivät äänettömässä kaihon syleilyssä myöhäsyksyn viimeisenä päivänä.
Näytti kuin korven kaikki eläimetkin tänä päivänä olisivat aristuneet liikkumaan, luonnollisia tehtäviään toimittamaan. Raskaat maalinnut olivat paenneet likemmäksi ihmisten asuma-aloja, vesilinnut ja laululintuset olivat matkustaneet kauas etelään, laihalauluiset, talveen tuomitut pikkulinnut lymyilivät suruisina puiden pimennoissa; harakka ei uskaltanut ääneen nauraa, tikka ei takoa, kuuskelainen ei kujeilla. Ketut loikoivat luolissaan ikäänkuin rokulia pitäen, jänikset kyyköttivät peloissaan sakeimmissa näreiköissä kauhistuneina ajatellen mahdollisuutta että joku järkevä olento voisi nähdä heidän valkoisina paistavat takapuolensa… Kärpät kurkistelivat kiviröykkiöistään, mutta eivät hirvinneet ryöstöretkilleen. Tänä ankaran aavistuksen päivänä ei vikkelä metsähiirikään rohjennut lähteä liikkeelle puunjuuren alta; se kuunteli vain, kuinka kaikki sen ympärillä pysyttelivät hiljaa, ja se muisteli, kuinka sisiliskot ja sammakot jo aikaa sitten olivat sille toivottaneet hyvää yötä painautuessaan nukkumaan louhikoiden ja lahokantojen syvimpiin sokkeloihin. Ja se ymmärsi, ettei hilpeä oravakaan tänä päivänä askaroinut ulkotöissään, vaan, kuten aavistaa sopi, torkkui huolellisesti tilkityssä yliskamarissaan, kävyn kerkkä suussa…