Ryysyrannan Jooseppi

Köyhälistötarina Suomesta
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1924.
Elä värise, oi kärsivä ihminen, elämän kurjuutta, vaan jos jaksat oman sielusi pohjattomassa murheessa, käy sisään Suomen kansan majaan ja näe hänen köyhyytensä, viheliäisyytensä ja saamattomuutensa! Arvostele, jos osaat, mutta älä päättele väärin, moni vieras ennen sinua on tehnyt harhalaskelman ja jälkeesi tulee tuhansia, jotka nenäänsä pidellen pakenevat ja tiuskaisevat: se on hävytöntä, miten ihminen elää! ja samalla sen unhoittavat ja palaavat parempiosaisten luo…
Kuinka syvään täytyneekään yhteiskunnan nöyrtyä, kuinka kovan kurituksen alle koko kansan sortua ennenkuin sydämen suuri viertotie on raivattu niiden kaikkien luo, jotka hukkuvat tuhansien järviemme tuntemattomiin vesiin…!
Ah, me kuulemme heidän hätähuutonsa sumussa, tuolla kohoaa käsivarsia ulapan pinnasta, mutta me suljemme korvamme ja silmämme ja riennämme paadutetuin omintunnoin elämännautintoihin, sillä mitäpä meihin muiden kuolemankamppailu kuuluu — pelastakoon jokainen itsensä. Niin, herra kansalainen, kapitalisti, niin, sinä hymyilevä, hyväosainen maailmanneiti, rientäkää te vain omiin harrastuksiinne, hienosti nyrpistäen nenää — ja jättäkää toiset huutamaan ja hukkumaan. Sillä sehän on maailman meno…
Ryysyranta on torpan nimi. Olisi liian juhlallista, jos sanoisimme että se sijaitsee jossakin. Sellaiset mökinrähjät yleensä eivät sijaitse, vaan niitä yksinkertaisesti on olemassa, ne kasvavat armaan isänmaan kamarasta kuin rumat lehmänsienet. Sopikaamme siis siitä että Ryysyranta ei sijaitse juuri missään, vaan että se tavataan siinä suuressa korpipitäjässä, jonka yhteinen kansallinen nimi on Rämsänranta. Petkelkylässä, Petkeljärven töyräällä — sieltä Ryysyranta löytyy.
Tuollainen hyvin harmaja, pahanpäiväinen ihmispesä, jonka jokainen seinähirsi todistaa ajan hammasta. Varsinkin vesikatto on kodikas, sillä se on sen näköinen kuin olisi saanut kovasti tukkapöyryä — huiskin häiskin siellä törröttävät malot, jotka suvaitsevat liikkua myrskyllä vieläpä tekevät ruuhkankin kuin pienet tukit koskessa. Mutta suuret tuohilevyt malkojen alla ovat kasettuneita kuin vanhat kotiparkkisaappaat — ne eivät laske vettä läpi ja se olisikin liikaa, sillä kyllä vedenlaskijoita tavataan alempanakin, poutasäälläkin lorina kuuluu…