Siitä nousi hirmuinen prosessi: Kertomus

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1916.
Ei ole kaupunkimme vielä lopen vanha, sillä onpa niitä vanhempiakin, mutta eipä se ole enää aivan eilispäiväisiäkään. Monta on rakennettu maahan kaupunkia, kauppaloista puhumattakaan, sen jälkeen kun tämän kaupungin asemakaava vahvistettiin.
Aluksi kaupunki ikäänkuin arasteli vettä ja asettui mäen taakse, mutta vanhemmaksi tultuaan kurkisti se mäen yli ja ajatteli: miltähän tuolla toisella puolen tuntuisi?
Ja se tuli uteliaaksi ja kömpi vihdoin varovaisesti mäen yli, kunnes lopuksi pääsi rantaan asti, lahden poukamaan. Ja siihen se tietysti pysähtyi.
Mutta kirkko ei tullut perässä. Se jäi rauhallisena paikoilleen mäen taakse, ja siellä se on tänäkin päivänä iäkkäiden matalien talojen keskellä kuin kana poikueineen.
Kullakin talolla on oma pihansa, jossa on vesitynnyri rattaineen ja koirankoppi pihan perällä. Kopissa ei tosin ole koiraa eikä tynnyrissä vettä, mutta se ei tee mitään, sillä molempia voi hankkia silloin kun niitä tarvitaan, ja sitä ennen on niitä turha hankkiakaan.
Sitäpaitsi on jokaisella talolla oma puutarhansa, jossa kasvaa useita puita, myöskin omenapuita, jotka kuitenkaan eivät koskaan kuki eivätkä hedelmiä kanna. Mutta vielä useampia ja useammanlaatuisia pensaita näemme näissä puutarhoissa. On karviaismarjapensaita, on viinimarjapensaita, joissa on sekä punaisia että valkoisia, vieläpä mustiakin viinimarjoja, ja pensaiden välissä kasvaa pitkää, mehevää heinää, jota lehmä kyllä söisi.
Puutarhan perällä on parin suuren koivun tai kuusen välissä humalamaja, ja sen keskelle on maahan isketty oikein aika pölkynmötkäle. Pölkyn päähän on naulattu pöydäksi lyhyt, mutta leveä, sileäksi höylätty ja viheriäiseksi maalattu lankun pätkä.
Kadut eivät ole kivetyt, ja tarpeetontahan se onkin, kun niissä on hyvä hiekkapohja, joka sateen jälkeen kuivaa pian, ja mihinkähän olisi niin kiire, ettei joutaisi sen kuivumista odottamaan? Eräs talonomistaja yritti komeuden vuoksi kivetä katuosansa, mutta työ jäi puoliväliin, kun kivet loppuivat kesken. Pikkupojat kaivoivat sitten lopuksi nekin irti ja kuljettivat ne eri pihoihin, käyttääkseen niitä omiin ja hyödyllisempiin tarkoituksiinsa. Sekään talonomistaja ei enää uudista yritystään, sillä hän on jo kuollut, ja leski on pystyttänyt hänen haudalleen kiven, joka varmaankin painaa yhtä paljon kuin kaikki nuo hukkaan menneet katukivet yhteensä.