Eeva Aarnio: Kertomus nuorille

E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kertomus nuorille
Kirj.
Porvoossa, Werner Söderström 1901.
Juhlallisena kulki maantie pikkukaupungin tullista sisämaan maisemaa kohden. Tulliportin pielessä istui muinen ahavoitunut ukonkytys, joka kaupungin puolesta vaati viittä penniä jokaiselta ajajalta. Mutta hän oli jo aikoja sitten jättänyt kunniapaikkansa yhtä ahavoituneelle eukolle, joka kojussaan pöytänsä takana seisoen tarjoili leivoksia ja virvoitusvesiä ohitse kulkeville.
Tie oli ensin leveätä kuin itse kaupungin valtakatu ja sitä reunustivat suuret puut, enimmäkseen ikivanhat koivut, mutta siellä täällä oli joku juhlallinen niinipuukin, joka ikäänkuin arvonsa tuntien nosti latvaansa ja ojenteli oksiaan tuulten tuuditettaviksi.
Vähitellen harveni puurivi tiepuolessa ja loppui viimein kokonaan. Tie, joka oli kavennut tavallisen maantien levyiseksi, laski loivaa mäenrinnettä laaksoon, kulki siltaa myöten pienen joen poikki ja kapusi sitten kanervaista vaaran kuvetta huipulle, josta näki kauvas.
Oli kirkas aamu toukokuun lopulla. Rattaat toistensa perästä pyörivät kaupunkia kohti. Istuen kuormillaan hoputtivat maalaisukot hevosiaan juoksuun. Joku hyräili iloisesti ja heilutti tyytyväisenä ohjanmutkaa ilmassa, piti tehdä hyvät kaupat tavaroillaan torilla sinä aamuna. Hevoset hirnahtelivat, voipytyt hyppivät rattaissa ja maitokuskien kiiltävät astiat hölkkyivät runsauttaan tiukasti suljettujen kantten alla. Viimeisenä tulla tuuditteli hyllyvä heinäkuorma. Sen ajaja, veikeän näköinen nuori mies, ei näyttänyt pitävän kiirettä. Huoletonna loikoillen suullaan kuormallaan, rallatti hän lystikseen iloista säveltä ja kääntyi välistä välinpitämättömästi katsomaan rattaan pyörää, joka hankasi heinähäkin kapua.
— Niin kauniita neitiä! sanoi hän heilauttaen lippalakkiaan.
Hän ei malttanut olla hypähtämättä pystyyn katsellakseen taakseen. Siellä näkyi vain kaksi pitkää palmikkoa, toinen tumma, toinen vaalea, jotka valuivat hennoille vartaloille, ja tuulessa liehuvat hatunnauhat.