Ensimäinen rakkauteni

Kirj.
Ivan Turgenev
Suomensi
Siiri Hannikainen
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918.
Vieraat olivat jo aikoja sitten lähteneet. Kello löi puoli yksi yöllä. Huoneessa oli jälellä enää vain isäntä sekä Sergej Nikolajevitsh ja Vladimir Petrovitsh.
Isäntä soitti ja käski korjaamaan pois illallisen jätteet.
— No niin, se on siis päätetty asia, — sanoi hän istuutuen mukavammin nojatuoliinsa ja sytyttäen sikarin. Jokainen meistä kertoo ensimäisen rakkautensa historian. Te saatte alkaa, Sergej Nikolajevitsh.
Sergej Nikolajevitsh, pyylevä, vaaleaverinen, pulleaposkinen mies, katsahti ensin isäntään ja kohotti sitten katseensa kattoa kohti. Minulla ei ole koskaan ollut ensimäistä rakkautta, — sanoi hän lopuksi: — minä aloin suoraan toisesta.
— Kuinka niin?
— Aivan yksinkertaisesti. Olin kahdeksantoistavuotias, kun minä ensi kerran aloin tavoitella erään aika miellyttävän neitosen suosiota, mutta minä seurustelin hänen kanssaan niinkuin ei asia olisi ollut minulle mitään uutta, aivan samoin kuin minä sittemmin seurustelin toisten naisten kanssa. Suoraan sanoen, ensimäisen ja viimeisen kerran minä rakastuin kuuden vuotiaana omaan hoitajaani, — mutta siitähän on jo hyvin kauan. Yksityisseikat meidän suhteessamme ovat jo häipyneet muististani, ja vaikkapa minä ne muistaisinkin, niin ketäpä ne voisivat huvittaa?
— No, mitä me sitten teemme? — alkoi isäntä. — Minun ensimäisessä rakkaudessani on myöskin hyvin vähän mielenkiintoista. Minä en ollut rakastunut kehenkään, ennenkuin tutustuin Anna Ivanovnaan, nykyiseen vaimooni — ja meillä kävi kaikki hyvin, kuin voideltuna — isät kihlasivat meidät, me rakastuimme hyvin pian toisiimme ja menimme tuota pikaa naimisiin. Minun satuni on siis parilla sanalla kerrottu, ja minun täytyy myöntää, että herättäessäni tämän kysymyksen minä, hyvät ystävät, ajattelin etupäässä teitä, en tahdo sanoa vanhoja, mutta ei enää juuri aivan nuoriakaan vanhojapoikia...