Pasinkow

Kirj.
Ivan Turgenev
Suomensi
Helsingissä, Suomal. Kirjallisuuden Seura, 1890.
Pietarissa eräänä talvena alkoi karnevaali ja jo ensimmäisenä päivänä minut kutsuttiin päivälliselle erään paraimman ystäväni luo. Siihen aikaan, kuin me olimme koulukumppaneja, oli hän meidän mielestämme arka ja kaino kuin nuori tyttö; mutta sittemmin hän osoitti, että kainous oli kaikkein vähimmin hänen vastuksinansa. Nyt hän jo on kuollut, kuten useimmat muutkin minun silloisista kumppaneistani.
Paitsi minua olivat herra Konstantin Aleksandrovits Asanov ja eräs siihen aikaan kuuluisa kirjailija luvanneet tulla. Se kuuluisa kirjailija ensin odotutti itseään hyvin kauan ja viimein lähetti sanan, että hän ei voinutkaan tulla, mutta hänen sijaansa tuli pieni vaaleaverinen herra, tuollainen ainiaan valmis, kutsumaton vieras, jollaisia Pietarissa on niin runsaasti.
Päivälliset kestivät sangen kauan, isäntä ei säästellyt viinejänsä ja ne alkoivat kohta näyttää tavallista vaikutustansa. Kaikki, mitä itsekullakin meistä oli mielessä — ja kelläpä ei olisi mitään? — tuli vähitellen ilmi. Isännältä katosi kainouden vivahdus kasvoista ja koko se umpimielisyys käytöksestä, joka muuten oli hänellä tapana. Silmät paloivat rohkeasti ja röyhkeästi, ja halpamainen, melkeinpä raaka hymy leikitteli hänen huulillansa. Valkoverinen herra nauroi tuon tuostakin rumaa naurua ja välistä aina kuului hänen kurkustaan omituista vinkumista. Mutta enimmän minä kummastelin kolmatta pöytäkumppania.
Herra Asanov, jonka käytös muuten aina oli erittäin kohtelias ja sievä, alkoi nyt äkisti pöyhkeillä ja heittelehtiä kuin huono maalaisnäyttelijä, pyyhkieli lakkaamatta käsillään otsaansa ja tukkaansa perin teeskentelevästi, kehui tuttavuuttansa ylhäisten kanssa ja puhui alinomaa eräästä sedästä, joka muka oli hyvin arvokas ja ylhäinen mies. Minä tuskin enää voin tuntea häntä. Hän koetti pilkatakin meitä ja yleensä osoitti niin vähän kunnioitusta seurakumppanejansa kohtaan kuin suinkin mahdollista.