Savua

Romaani
Kirj.
I. S. TURGENEv
Venäjänkielestä suomensi
Samuli S.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1899.
10 p:nä elokuuta 1862, kello neljä iltapuoleen oli paljo yleisöä liikkeellä Baden-Badenin kuuluisan Conversation'in edustalla. Ilma oli erinomaisen kaunis. Ylt'ympärillä oli kaikki juhla-asussa: viheriöivät puut, kodikkaan kaupungin vaaleanväriset kartanot, aaltomaiset vuoret, — kaikki levitlelihe siinä täydessä apeudessaan hyvänsävyisen auringon paisteessa. Kaikki siinä hymyili, ja oli tuossa hymyilyssä jotain sokeasti luottavaista, herttaista. Samallainen epämääräinen, mutia hyväntahtoinen hymy se asui ihmistenkin kasvoilla, nuorilla ja vanhoilla, rumilla ja kauniilla. Parisilaiset lordit, mustattuine kulmineen ja puuderoituine kasvoineen, eivät hekään häirinneet ilmeisen tyytyväisyyden ja riemuisan mielen tunnelmaa. Päin vastoin muistuttivat kirjavat nauhat, höyhenet ja terästäplät naisten hatuissa ja harsoissa ehdottomastikin keväisten kukkasten ja väririkkaitten siipien heleätä kimaltelua ja hilpeää elähtelyä. Ainoastaan kaikkialla kajahleleva, kuiva, sorahtava franskankieli, — se yksinään ei voinut korvata lintujen liverrystä, ei edes olla sen vertaistakaan.
Siellä oli kreivi X, meidän verraton dilettantti, syvä musikaalinen henki, joka niin jumalaisesti lausuu romansseja, mutta joka todenteolla ei saa selvää paristakaan nuotista, ellei etusormellaan luiki koskettimia pitkin päin ja poikki puolin, ja jonka laulu on huononpäiväistä mustalaisen mölinää ja parisilaisen parturin vikinää, sillä välillä.
Oli siinä valtiollisiakin henkilöitä, diplomaatteja, nimet Europassa tunnetuita, neuvon-annon ja ymmärryksen miehiä, jotka luulivat kultaista bullaa paavin antamaksi ja Englannin poor-tax'ia veron-otoksi köyhiltä.
Muutaman askeleen päässä Venäjän puusta Weberin kahvilan edustalla, istui pienen pöydän ääressä muuan pulska, noin 30 vuoden vanha, mies. Hän oli varttansa keskikokoinen, laihanläntä, tummaverinen, kasvot miehekkäät ja miellyttävät. Eteenpäin kumartuneena ja keppiinsä nojaten hän istui siinä tyynenä ja huoletonna, kuten konsanaankin ihminen, jonka ei juolahda mieleenkään, että kukaan häntä huomaisi tai hänestä väliä pitäisi. Hänen ruskeat, kellansekaiset ja suuret, lausekkaat silmänsä katselivat verkalleen ympäristöä, milloin hieman siristellen päivänpaisteessa, milloin taas itsepintaisesti seuraten jotain ohi kulkevaa, omituista olentoa, jolloin hetkellinen, melkein lapsen-omainen hymy hennosti elähti hänen hienoilla viiksillään, huulillaan ja etenevällä leuallaan. Hänellä oli yllään avara paltto, saksalaista kuosia, ja päässä harmaa, pehmeä hattu, vedettynä puoliväliin korkeata otsaa. Heti ensi silmäykseltä näytti hän rehelliseltä, järkevältä, itseensä luottavalta kunnon mieheltä, jommoisia kyllä runsaasti löytyy avarassa maailmassa. Hän nautti nyt nählävästikin lepoa pitkällisen työn perästä, ja sitä luontevammin hän huviksensa katselikin edessään levitteleivää kuvaa, koska hänen ajatuksensa olivat kaukana. Ja ne samoilivatkin, nuo ajatukset, toisellaisessa maailmassa kuin se, joka tällä hetkellä häntä ympäröitsi.