Lynne Courtin salaisuus

Kirj.
J. S. Fletcher
Englanninkielestä suomentanut (The Mystery of Lynne Court)
Alpo Kupiainen
Englantilaisia romaaneja 4
Hämeenlinna, Arvi A. Karisto Oy, 1925.
I. Kutsu kello kahdelta. II. Paholainen ihmishahmossa. III. Loistava kurjuus. IV. Kuka on Kesteven? V. Kreikkalaiset herrat. VI. Herra Smith pumppupihasta. VII. Varhaiset aamun sähkösanomat. VIII. Selvä murha. IX. Saippuakuppi. X. Nainen menee, toinen tulee. XI. Kaalinistuttaja. XII. Salaperäisiä miehiä. XIII. Karttaluonnoksen muistiinpanot. XIV. Hyytävä pelko. XV. Valpas palvelija. XVI. Järjestelmällistä päättelyä. XVII. Neiti Brock. XVIII. Merikapteeni. XIX. Pyy pivossa. XX. Kukkavihko ja taikakoru. XXI. Keskipäivän lisälehti. XXII. Selvitystä neiti Brockista. XXIII. Smithin selostus asemasta. XXIV. Rouva Rentonin kertomus. XXV. Sopiva sähkösanoma. XXVI. Stylerin havaintoja. XXVII. Esmonhaughien sukutaulu. XXVIII. Kreikkalaiset taas esillä. XXIX. Café Noir. XXX. Valaistu ikkuna. XXXI. Koputus ovelle. XXXII. Sisempi huone. XXXIII. Selvitys.
Kerrankin oli sattunut jokin vika Hextallin avaimeen — tahi lukkoon, johon hän koetti sitä sovittaa. Harjaantuneena perin kärsivälliseksi nuori mies kulutti viisi minuuttia päästäkseen tästä pulasta. Olihan kello jo kaksi aamulla, eikä hän halunnut soittaa ovikelloa ja herättää kotiväkeään. Ja hänen seisoessaan siinä talonsa portailla, joskus luoden silmäyksen oikealle ja vasemmalle Wimpole-kadun valoihin ja varjoihin, tuntui hänestä kummalliselta, että tämän piti tapahtua ensimmäisenä yönä, jolloin hän kuuden viime kuukauden aikana oli jäänyt kaupungille.
Joku voisi ehkä sanoa, ettei kyvyttömyys pistää avainta lukkoon ollut mikään tavaton seuraus ulkona vietetystä yöstä. Mutta kukaan, joka tunsi Hextallin, ei olisi yhdistänyt sattunutta vaikeutta hänen huvitteluunsa. Hän olikin vain tahtonut virkistää itseään ottamalla osaa vuosipäivällisiin eräässä tieteellisessä yhdistyksessä, johon hän kuului. Kun päivälliset olivat päättyneet, oli hän lähtenyt erään entisen opintotoverinsa mukana tämän kotiin polttamaan piipullisen ja tarinoimaan ja jotakin uutta teoriaa pohtiessa viivähtänyt pikkutunneille asti. Nyt hän oli hyvin väsynyt ja uninen, ja tunsi taipumusta kiroomaan juuri tämän erikoislukon keksijää — amerikkalaisen kojeen, joka vasta äskettäin oli oveen kiinnitetty. Kun läheisen kirkon kello löi kaksi, luopui hän ponnistuksistaan ja soitti ovikelloa. Samalla hetkellä ilmestyi nurkan takaa eräs mies juosten ja huohottaen.