Markenmoren salaisuus

Kirj.
J. S. Fletcher
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1924.
I. Kahden matkamiehen kotiinpaluu II. Isännöitsijän kamari III. Aamuhämärässä IV. Markenmoren notko V. Syytettynä VI. Valamiesoikeus istuu VII. Rouva Braxfield todistaa VIII. Syyttävä kirje IX. Yöllinen kohtaus X. Sormus ja piippu XI. Ensimmäiset toimenpiteet XII. Dower-talo XIII. William Pegge XIV. Poissa XV. Ryöstömurhako? XVI. Perheasioita XVII. Liian myöhään XVIII. Notkotie XIX. Yllättävä kuulustelu XX. Kylän juoruja XXI. Vangitseminen XXII. Rouva Braxfield toimii XXIII. Professorin teoria XXIV. Mies, joka kykeni arvaamaan XXV. Hiidenkirnu
Kahden matkamiehen kotiinpaluu
Braxfield, joka oli palvellut kolmekymmentä vuotta isännöitsijänä sir Anthony Markenmorella, Markenmoren kartanon omistajalla, oli määrättyjä tapoja noudattava mies. Koko elämänsä ajan hän oli totutellut suorittamaan määrättyjä tehtäviä määrättyihin aikoihin; mitä vanhemmaksi hän kävi (nyt hän oli jo vähän yli kuusikymmentä), sitä enemmän tämä tottumus muuttui hänen toiseksi luonnokseen. Itse asiassa hän oli talon herra; sir Anthony oli raihnas mies, joka pysytteli huoneessaan; Guy Markenmore, vanhempi poika, ei ollut muutamiin vuosiin astunut kertaakaan isänsä kynnyksen yli; Harry Markenmore, nuorempi poika, salli mieluummin kenen hyvänsä käyttää rajattomasti kotivaltikkaa kuin olisi ottanut sen omiin käsiinsä; neiti Valencia Markenmore, ainoa tytär, oli vasta hiljan lopettanut koulunkäyntinsä; näin ollen Braxfield harjoitti lempeätä, vaatimatonta itsevaltaa tavalla tai toisella, mutta näyttämättä harjoittavan sitä. Hänellä oli monia hyviä tapoja, joista eräitä voitiin pitää melkeinpä hullutteluina — näihin jälkimmäisiin kuului hänen tottumuksensa lukita talon ovet täsmälleen kello kahdeksan joka ilta.
Jos joku olisi tiedustellut lähemmin Braxfieldilta tästä merkillisestä menettelystä, niin vanha isännöitsijä olisi kyllä selittänyt niitä syitä, jotka hänen mielestään puhuivat tämän itsepintaisen tavan puolesta. Markenmore oli hyvin vanha ja hyvin suuri kartano, joka alkujaan oli rakennettu kuningatar Elisabethin hallituskauden viimeisinä vuosina, laajennettu Kaarlo toisen aikana sekä lopullisesti korjattu ja uudenaikaistettu Yrjö neljännen hallituskaudella. Se sijaitsi loivasti viettävän kukkulan rinteellä, noin virstan päässä kylästä, joka oli saanut nimensä Markenmore-suvusta. Tämä oli asettunut asumaan näille seuduille jo ammoin, Vilhelm Valloittajan päivinä; porttimajaa lukuunottamatta ei sen likeisimmässä ympäristössä ollut ainoatakaan asumusta. Siinä oli tavattoman paljon ovia; niitä avautui kaikkialle, pengermälle, pihamaalle, puutarhaan, puistonurmikolle, tallirakennuksille ja hiljaisille teille, jotka mutkittelivat puiston tiheiden pensasistutusten lomitse; siinä oli myös käytäviä, parvekkeita ja huoneita, joita perhe ja palvelijat käyttivät harvoin.