Muinais-tiedustuksia Pohjanperiltä - J. W. Calamnius

Muinais-tiedustuksia Pohjanperiltä

Produced by Jari Koivisto
Kirj.
J. W. Calamnius
Helsingissä, Aikakauskirja Suomi, 7 Osa, Suomalaisen Kirjall. Seuran kirjapainossa, 1868.
Ala-Tornion pitäjä ynnä Karungin kappeli.
Meren alinomaa tapahtuva laskeminen ja maan nouseminen on kaikissa ranta-pitäjissä vaikuttanut suuria muutoksia. Ehk'eivät nämä lyhyemmässä ajassa niin pääse näkyviin, joutuvat ne kuitenkin ajan pitkään niin suuriksi, että tuleva vuosisata edellistänsä tuskin tunteekaan. Näin on Torniossakin käynyt. Vielä 16 vuosisadan keskipalkoilla mainitaan Torniolaisilla olleen hyötysä kalastuspaikka Sventzar-niemellä , vaan maan nousu on tätä jo aikaa sitten muuttanut. Niinpä oli myös n.k. Kaupunginlahti muinoin niin syvä, että laivat siellä uivat ja että sen rannoilla laivoja rakennettiin, vaan nyt se jo on niin matala, että ainoastaan veneet siellä pääsevät kulkemaan. Näihin asioihin viittaavat myöskin, nimet Laivanjärvi ja Laivanniemi , joista en kuitenkaan ole mitään likempää kuullut.
Arkeologiallisista muistoista on Tornio köyhä, niinkuin sitä voipikin arvata maan mataluudesta. Muualla kaikkialla ainakin tunnetaan Jättejä, Jättiläisiä, ja osoitetaan heidän jättämiä merkkejä, mutta täälläpä näistä ei saa juuri mitään nähdä eikä kuulla, ja tämä olikin ainoa paikka, missä minä, näistä Jätteistä kysellessäni, itse sain vastata siihen vasta-kysymykseen, mitä ne Jätit sitten olivat, onko ne niitä munkkilaisia?
Lappalaisista täällä ei myöskään ole juuri mitään muistoa jälellä. Ainoat heistä muistuttavaiset nimet tässä seudussa ovat Lapinmäki , kunnas, missä Haaparannan kirkko nyt seisoo — mikä siis ei enään kuulukaan meillen — ja Lappikari , mikä Tornion raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa mainitaan vuonna 1643 olleen kalastuskarina aivan kaupungin vieressä. Kari on Laivanniemen ja tuon kohta mainittavan Pirkiön saaren välillä. Kirjoituksessaan Bidrag till Finlands kännedom i ethnografiskt hänseende , Suomi 1847, mainitsee A. Warelius eräästä Torniovaara -nimisestä vuoresta pohjoisimmassa Pohjanmaassa , millä vuorella myös olisi raunioita. Nimestä ehkä luulisi tämän vuoren kuuluvan tähän pitäjään. Niin ei kuitenkaan ole laita, ja tämä Torniovaara on luultavasti Kemin Tornivaara, josta edempänä. Etevimmät vuoret täällä ovat Huitaperi ja Kiimavaara , mutta uskottavain herrasmiesten ja talonpoikain sanomain mukaan , — kirjoittaa eräässä kirjeessä mulle rehtori Thauvon, joka tätä on asian tähden tutkinut ja hyväntahtoisesti mulle ilmoittanut — löytyy näillä yhtä vähän kuin muillakaan vuoriloilla täällä päin selviä Lapinraunioita tahi kivikumpuja. Kansantarun mukaan olisi kuitenkin Lappalaisia asunut Yli-Tornion vuorikko-asemoilla, ja Huitaperillä taidetaan vielä muutamista epäselvistä merkeistä nähdä, missä heillä on ollut tulisijansa.

J. W. Calamnius
О книге

Язык

Финский

Год издания

2018-06-23

Темы

Finland -- Description and travel

Reload 🗙