Petsamhon valaskaloja onkimhan: Matkakuvaus

Matkakuvaus
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1924.
Petsamhon valaskaloja onkimhan. Ei siinä kauan noukka tuhissu ku Jaakkoo lähti. Tuttuja miähiä. — Joukkue järjestyy ja matka alkaa. Kemijärveltä Pelkosenniämelle. Tukkikämpällä. Vesikevarista seljällänsä Askahan. Lapin kuningas ja Saukosken keisari. Viälä vähä Kaalepista ja sitte autolla Sorankylähän. Retkue saapuu Sorankylhän. Karhuntappajia ja lappalaasia. Lapin kultajoella. Mettästäjään ja kalastajaan paratiisi. Inarista Patsjoelle. Patsjoen hotelli. Höyhenjärveltä Salmijärvelle. Koltta-lappalaisia. Salmijärveltä Kolttakönkäälle. »Lapin lumoissa.» — Kolttakönkähällä. Kirkkoniämes ja Jäämerellä. Katsaus ylös histoorian kulkuhun. Petsamon alue ja asukkahat. Suutaria tarvitaas. — Klondeikin kauppias. — Petsamon hotelli ja mailmansoran siunaukset. Petsamon pääkylä. — Sotilaselämää. — Kaks kuukautta pitkä päivä. — Valaskaloja ja lipiäkaloja. Kalastusta ja muuta mekastusta. Petsamon luosteri. Munkkien vierahana. Munkkilaulua ja lusikkakauppoja. — Syntinyppylöötä ja väärinkäsityksiä. Kalastajasaarennolla. Lintusaarilla. Matka Norjan ympäri. Norjan suomalaisten oloista. Sähköjunalla Ruattin poikki. — Ruattin suamalaasten oloosta. Rautatie Petsamhon.
Siitä asti ku Suami sai Petsamon on mun miälesnäni pyäriny ajatus, jotta minkhänlaane maalipaikka sekin on? Ku siäl’ on kuulemma valaskalojaki — —- Ja nii jumalattoman kaukana ku se on, jott’ oikee Jäämeren rannalla likillä pohjoosnapaa.
— Olis se mukavaa nährä sekin napa! — tuumasin ittekseni ku menny-kesänä istuun Ahvensaaren rannas Juppe-koirani kans salakoota ongella.
Juppe on hianosti sivistyny koira, silkkikarvaane musta kääpiöpintsheri, ja s’oon yhtä innokas ongella istuja ku mäkin. Ja intua siinä pitääki totisesti olla eri lailla, ku meinaa Vaasan rannasta kalakeiton saara. Marot on tyyrihiä ja salakat syäävät nii räävittömästi, jottei siinä tahro piisata piikivekkää. Paklunnin matopuarista me ostimma uskollisesti joka päivä uusia kastematoja viirellä markalla ja taas lährimmä yrittämhän. Kamppehet meill’ oli kaikki priima sorttia ja ongenkoukun tutkaanta mä fiilalla terootin joka päivä jotta s’oli niin terävä n’ott’oikee ittiäki hirvitti kattella. Mutta vaikka sen tuhat olis ollu ja maron päälle kuinkaki sylkeny ja noitunu, nii yhtäkää oikiaa kalaa m’ei saanu. Ei muuta ku joitaki vihliääsiä sirriääsiä. Kerraasti mä jo luulin, jotta nyt tuli kala, ja verin aivan niska sangalla ja ku rannalle nykääsin, niin oli siinä nii ruakottoman ruma ja vihaasennäkööne rökäs, jotta Juppe painoo peljästyksis häntä koipien välis suaraa kotia, ja oikee muakin yäkötti. Nii pökkine oli, jottei sitä saanu eres irtikää. Mä jo ajattelin, jotta pitääkhän mun päästää se menemhän ongenvapoonensa, mutta onneksi hoksasinkin konstin jotta katkaasin puukoolla siiman poikki, jottei sille jääny ku koukku ja mato. — Jos satutta saamahan sellaasen rökkähän (kiiskin), jolla on koukku leuvvas, niin s’oon se sama saamari, joka tuli munki onkeheni.