Ihmissyöjäin saarilla: (Adventure) Romaani

Produced by Tapio Riikonen
(Adventure) Romaani
Kirj.
Suom. Aune Tudeer
Otava, Helsinki, 1920.
I. Jotakin on tehtävä. II. Jotakin tulee tehdyksi. III. Jessie saapuu. IV. Joan Lackland. V. Hän tahtoo hankkia itselleen plantaasin. VI. Myrsky. VII. Kesytöntä joukkoa. VIII. Paikallisvärit. IX. Mies ja nainen. X. Boucher'n sanantuoja. XI. Port Adamsin joukko. XII. Mr Morgan ja Mr Raff. XIII. Nuoruuden logiikka. XIV. Martha. XV. Käsitteitten selvittelyä. XVI. Keskenkasvuinen tyttö. XVII. Teidän Miss Lacklandinne. XVIII. Kirjat ovat joskus oikeassa. XIX. Kadonnut lelu. XX. Kuin miesten kesken. XXI. Kiellettyä tavaraa. XXII. Gogoomy tekee lopun Kwaquesta. XXIII. Sanoma viidakoista. XXIV. Sisämaassa. XXV. Pääkallonpyytäjät. XXVI. Kallista aikaa hukkaan. XXVII. Uudenaikainen kaksintaistelu. XXVIII. Antautuminen.
Jotakin on tehtävä.
Valkoinen mies oli hyvin sairas. Häntä kantoi selässään villatukkainen, mustaihoinen alkuasukas, jonka korvalehdet olivat niin lävistetyt ja venytellyt, että toinen oli katkennut ja toiseen oli pistetty kolmen tuuman paksuinen puupalikka. Katkennut korva oli lävistetty uudelleen, mutta tällä kertaa niin vaatimattomasti, että reikään mahtui vain lyhyt savipiippu. Ihmisratsu oli rasvainen ja likainen, ja hänen ainoana verhonaan oli mahdollisimman kapea ja tahrainen puuvillakankainen vyö. Mutta valkoinen mies piti hänestä kiinni epätoivoisen lujasti. Silloin tällöin hänen päänsä väsymyksestä painui lepäämään villavaa niskaa vasten, joskus hän taas kohotti sitä ja tuijotti kuumeisin katsein kookospalmuja, jotka huojuivat hänen silmissään ikäänkuin hehkuvan helteen pyörryttäminä. Hänen pukunaan oli ollut paita ja kappale puuvillakangasta, joka oli kiedottu vyötäisten ympäri ja ulottui polviin asti. Päässään hänellä oli kulunut Stetson-hattu, n.s. Baden-powell. Vyötäisillä oli vyö, jossa riippui isoreikäinen automaattinen pistooli sekä muutamia varapanoksia odottamattomien tapausten varalta.
Heitä seurasi neljä- tai viisitoistavuotias musta nuorukainen, joka kantoi lääkepulloja, sangollista kuumaa vettä sekä kaikenlaisia muita sairaanhoitotarpeita. He astuivat pienen, vitsoista punotun veräjän kautta pihamaalta ja jatkoivat kulkuaan paahtavassa päivänpaisteessa vastaistutettujen kookospalmujen lomitse, jotka eivät luoneet vähintäkään varjoa. Ei tuulenhenkäystäkään tuntunut, ja helteinen, raskas ilma oli ruton myrkyttämä. Juuri siltä taholta, jonne he suuntasivat kulkunsa, kuului sekavaa melua, ikäänkuin kadotukseen joutuneitten sielujen valitusta, kidutettujen olentojen tuskanhuutoja. Pitkä, matala vaja tuli näkyviin heidän edessään, ja sieltä juuri nuo äänet lähtivät. Kuului parkua ja kiljuntaa, johon milloin suru, milloin hirvittävä tuska tuntui olleen aiheena. Lähemmäksi ehdittyään valkoinen mies saattoi kuulla matalaa, keskeytymätöntä voihkinaa ja vaikeroimista. Hän värisi ajatellessaan, että hänen täytyi mennä tuonne sisään, ja tuokion ajan hän varmasti luuli olevansa pyörtymäisillään. Sillä Salomonin-saarten kammotuin vitsaus, punatauti, oli kohdannut Beranden plantaasia, ja hänen piti yksin taistella sitä vastaan. Ja lisäksi hän itsekin oli sairaana.