Martin Eden: Romaani

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Otava, Helsinki, 1920
Suomentanut Ville Hynynen
Edellinen osa
Toinen avasi oven ja astui sisään mukanaan nuori mies, joka kömpelösti otti hatun päästään. Seuralaisen puku oli karkea ja tuoksui mereltä, ja näytti ilmeiseltä, ettei hän ollut kotonaan siinä upeassa salissa, johon oli joutunut. Kun hän ei tietänyt, mihin hattunsa panisi, hän alkoi tukkia sitä takkinsa taskuun, mutta silloin toinen otti sen häneltä. Se tapahtui tyynesti ja luontevasti, ja kömpelö nuorukainen oli kiitollinen. Hän ymmärtää , hän ajatteli. Hän kyllä auttaa minua selviämään tästä.
Hän asteli aivan toisen kintereillä väännellen hartioitansa ja toikkaroiden hajalla säärin, aivan kuin sileän lattian palkit olisivat nousseet ja laskeneet kuin meren mainingit. Avarat huoneet tuntuivat olevan liian ahtaat hänen hoippuvalle käynnilleen, ja hän ajatteli kauhulla, että hänen leveät hartiansa tarttuisivat oviin tai että hän tyrkkäisi matalalle uunin reunalle asetetut koristeet lattialle. Hän aivan kuin kimmahteli esineestä toiseen ja suurensi moninkertaiseksi vaaran, jota todellisuudessa ei ollut muualla kuin hänen mielikuvituksessaan. Sohvapöydälle oli ladottu korkea kasa kirjoja, ja sen ja suuren flyygelin välillä oli tilaa niin runsaasti, että puoli tusinaa olisi mahtunut kulkemaan siitä rinnan, mutta hän hiipi siitä varovasti peläten ja vavisten. Hänen jäntevät käsivartensa riippuivat velttoina sivuilla. Hän ei keksinyt, mihin panna kätensä; kun hän kiihtyneessä mielessänsä kuvitteli, että oli ollut kyynärpäällään tyrkkäämäisillään pöydällä olevaa kirjakasaa, hän kavahti kuin pelästynyt hevonen ja oli potkaista pianotuolin nurin. Hän katseli toisen miehen notkeata käyntiä edessä ja ensi kertaa elämässään hän havaitsi kulkevansa toisella tavalla kuin muut miehet. Hän tunsi äkillisen häpeänpiston povessa, että hän saattoi esiintyä niin kömpelösti. Hikihelmet kihosivat hänen otsalleen, ja hän pysähtyi kuivaamaan ahavoituneita kasvojaan nenäliinalla.