Suvun kunnia

language: Finnish
Kirj.
Jack London
Suomentanut
Vilho Oksanen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1917.
Suvun kunnia. Koonan sheriffi. Koolau pitaalinen. Chun Ah Chun.
Suvun kunnia.
Percival Ford kummeksui tuloaan. Eihän hän tanssinut. Eikä välittänyt paljoakaan sotilashenkilöistä. Kuitenkin hän tunsi heidät kaikki — nuo Meripaviljongin lanaissa pyörähdellen liukuvat ihmiset, upseerit vastapuhdistetuissa valkoisissa univormuissa, herrat valkeassa ja mustassa, naiset paljain käsivarsin ja hartioin. Kaksi vuotta Honolulussa oltuaan oli kahdeskymmenes rykmentti lähdössä uudelle asemalleen Alaskaan, ja Percival Ford yhtenä saaren mahtavimmista miehistä ei voinut auttaa sitä, että oli tullut tuntemaan upseerit ja heidän naisensa.
Mutta tuttavuuden ja suvaitsemisen välillä oli suuri juopa. Armeijan naiset peloittivat häntä hieman. Ne olivat niin tyyten erilaisia kuin ne naiset, joista hän piti parhaiten — vanhanpuoleiset naiset, vanhatpiiat ja kuivahkot neitoset sekä hyvin vakavat kaikenikäiset naiset, joita hän tapasi kirkossa, kirjastossa ja lastentarhatoimikunnissa, jotka nöyrinä tulivat häneltä raha-avustuksia ja neuvoja hakemaan. Niitä naisia hän hallitsi henkisellä etevämmyydellään, suurella rikkaudellaan ja ylhäisellä asemallaan Hawaiin kauppa-aatelin keskuudessa. Ja niitä hän ei pelännyt yhtään. Sukupuolisuus ei niiden seurassa muistunut mieleen. Siinä se syy oli. Niissä naisissa oli jotain muuta enemmän kuin tuoretta elämänhalua. Hän oli liian arka, hän tunnusti sen itselleen, ja armeijan naisten paljaat käsivarret ja alastomat hartiat, heidän suoraankatsovat silmänsä sekä elämänhaluinen ja kiihoittava naisellisuutensa ärsyttivät hänen arkatuntoisuuttaan.
Parempaan tulokseen hän ei tullut armeijan miestenkään suhteen, jotka ottivat elämänsä liian keveästi, joivat, tupakoivat ja kiroilivat kautta elämänsä, pitäen pääasiana lihan haluja yhtä häpeämättömästi kuin heidän naisensakin. Hän oli aina kiusaantunut armeijan miesten seurassa. Nämä näyttivät myös kiusaantuneilta. Ja hän tiesi, että he nauroivat hänelle selän takana taikka säälivät häntä ja kärsivät hänen seurastaan. Sitä paitsi he näyttivät jo pelkällä läheisyydellään alleviivaavan hänen puutteitaan, ikäänkuin kehoittaen tarkkaamaan heissä sitä, mitä hän ei osannut ja mistä osaamattomuudestaan hän kiitti Jumalaa. Niini Samanlaisia he olivat kuin naisensakin! Todellakin, Percival Ford ei ollut enempää naisten mies kuin miestenkään mies. Silmäys häneen todisti sen. Hänellä oli hyvä ruumiinrakenne, eikä hän ollut koskaan sairastanut, ei edes lievää pahoinvointiakaan, mutta häneltä puuttui elinvoimaisuutta. Hänellä oli negatiivinen elimistö. Hänen veressään ei ollut sitä kuohuttavaa käyteainetta, joka olisi sen nostattanut noihin pitkiin ja kapeihin kasvoihin, ohuihin huuliin, laihoihin poskiin ja pieniin, teräviin silmiin. Tomunvärinen, suora ja harva olkikattotukka ilmaisi saiturin sielua, ja ohut, erikoismuotoinen nenä teki pikemmin linnunnokan vaikutuksen. Heikko veri kielsi häneltä paljon elämännautintoja, sallien hänen mennä äärimmäisyyksiin vain yhdessä asiassa, nimittäin vanhurskaudessa. Oikeaa, sovinnaista käyttäytymistä hän noudatti tuskallisen tarkoin, sillä se oli hänen luonteelleen yhtä välttämätöntä, kuin rakastaminen ja rakastettuna oleminen on välttämätöntä tavalliselle ihmissuvulle.