Viimeinen ottelu

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englannin kielestä suomentanut
Einari Merikallio
Helsinki Urheilijain Kustannus-O.Y. 1917.
Useita näytemattoja oli levitetty heidän eteensä lattialle — kaksi brysselmattoa, joita he aluksi olivat tiedustelleet, näytti, mihin suuntaan päätös kallistuisi, samalla kun parikymmentä puhdasväristä mallia hiveli heidän silmiään pitkittäen riitaa mieliteon ja lompakon välillä. Liikkeen johtaja osoitti heille kunnioitusta itse palvelemalla heitä — tai osoitti hän sitä oikeastaan vain Joelle, sen nuori nainen kyllä tiesi, sillä olihan hän huomannut kuinka hissipoikakin oli ollut suu auki kunnioituksesta heitä ylös saattaessaan. Eikä hän myöskään voinut olla huomaamatta, millaista kunnioitusta katujen kulmissa seisoskelevat poikaviikarit ja nuorukaisjoukot osoittivat Joelle tämän kävellessä hänen kanssaan erittäinkin hänen ja Joen asuntojen läheisyydessä kaupungin länsiosassa.
Mutta liikkeen johtajaa kutsuttiin puhelimeen, ja nuoren naisen ihanien mattojen toiveet ja kukkaron ikävät vaatimukset joutuivat syrjään vielä suuremman mieleen kohonneen epäilyksen ja levottomuuden tieltä.
Mutta minä en voi käsittää, mitä iloa sinulle siitä voi olla, Joe , sanoi hän lempeästi, mutta äänenpaino, jolla hän nuo sanat lausui, ilmaisi äskeistä epämieluisaa keskustelua.
Silmänräpäyksen ajan nuorukaisen poikamaisia kasvoja pimensi varjo, joka samassa vaihtui helläksi hohteeksi. Hän oli vasta poika, samoinkuin toinen oli vain tyttö — kaksi nuorta olentoa elämän kynnyksellä, vuokraamassa huoneustoa ja ostamassa mattoja yhdessä.
Kannattaako siitä nyt huolehtia? kysyi hän. Sehän on viimeinen kerta, aivan viimeinen.
Hän katsoi nuoreen naiseen hymyillen, mutta tämä huomasi hänen huulillaan kieltäymyksen tajuttoman kuiskauksen tapaisen huokauksen, ja tuntien vaistomaisesti tuon naiselle ominaisen halun omistaa yksin puolisonsa hän pelkäsi tuota asiata, jota hän ei ymmärtänyt, mutta joka niin voimakkaasti oli vallannut miehen elämän.