Tukkijunkkari: Kertomus Karjalasta

Produced by Tapio Riikonen
Kertomus Karjalasta
Kirj.
Suomennos
Churberg ja Kumpp., Wiipuri, 1894.
Lappeenraannan Kirjapainossa.
Kenraali Julius af Lindfors.
Vastaanota nämät lehdet kiitollisuuden osoitteeksi monivuotisesta ystävyydestä.
J. A:lta.
Keisarikatua myöten Viipurissa vieri verkalleen ja arvokkaasti mustan hevosparin vetämät kuomivaunut. Hevoset olivat vanhoja, uskollisia ja yhdessä hölkyttelemään, vanhoihin vaunuihinsa sekä ijäkkääseen ajuriinsa tottuneita palvelijoita. Nuo kolme, hevoset, vaunut ja ajaja, näyttivät kaikki hiukan kuluneilta, mutta kokonaisuudessaan tekivät ne kumminkin arvokkaan vaikutuksen. Talutellen saapuivat vaunut tuolle aukolle noissa vanhoissa valleissa, jonka tsaari Pietari kerran sata kuusikymmentä vuotta sitte ammutti, ja josta hän kulki sisään tuohon antautuneeseen kaupunkiin. Täällä kääntyivät vaunut laivasillalle vasemmalle.
Sirosti, viimeisen lyypekiläisen kuosin mukaan puettu konttoriherra riensi avaamaan vaununovea ja auttoi maahan astumaan ensin nuorta, sievän, mutta jäykän ja tylyn näköistä naista ja sitte vanhempaa lihavaa naista, jotka kumpikin olivat syvässä surupuvussa. Vanha pullea nainen nojausi tuon hienon herrasmiehen käsivarteen.
— Herra Schönfeld, kysyi hän saksankielellä, joko laiva näkyy?