Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirja yksinkertaisista ihmisistä
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1910.
Aakusti ja Emma seisoivat rinnatusten ihan kuin tuomiotaan odottaen kirkkoherran kansliassa.
Maallisen sielukotelonsa pulleudessa istui kirkkoherra keinutuolissa sitä hiljaa edestakaisin nytkytellen ja huulet pitkällä imien viimeisiä haikuja sikaarinpätkästä. Paksu hän oli, kovin paksu. Naaman lihakset roikkuivat velttoina aivan kuin olisivat päässeet yläreunastaan paikoittain irti. Vatsa lyllyi kauniisti tuolin nytkähdyksien mukaan. Tämä hänen ruumiinsa esiintyvin puoli alkoi heti kaulan alta. Ensin se tasaisesti roikkui rintaluita vastaan, teki sitten pienen kuopan, mutta alapäässä se levitti itsensä täyteen voimaansa ja laskeutui lopulta levolle harillaan olevien reisien päälle.
— Vai niin, vai niin, sanoi kirkkoherra, vai vallan naimisiin?
Aakusti rykäisi, vilkaisi saappaisiinsa, jotka hänen tamineissaan olivat se ainoa kohta, mikä ei ollut tullut tarkan pyyhkimisen ja harjaamisen esineeksi ennen pappilaan tuloa.
— Niin, sitähän se olisi.
Hänen ruskettunut naamansa tuli vielä hitusen tummemmaksi, ja otsa, joka lakin alla oli pysynyt vaaleana, leimahti tulipunaiseksi, jotta pellavainen, joka taholle haapparoiva tukka näytti entistäänkin pellavankarvaisemmalta.
— Mitäs morsian tähän sanoo? kysyi kirkkoherra ja, ottaen varovaisesti peukalon ja keskisormen väliin sikaarinpätkän suustaan, katsoi Emmaan.
— Kun Aakusti niin tahtoo, niin tahdonhan minäkin, vastasi Emma.