Kiljusen herrasväki satumaassa - Jalmari Finne

Kiljusen herrasväki satumaassa

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1916.
Ukkeli vie Hannan ja Kiljusen herrasväen satumaahan Sadun marjamaassa Sadun lorumaassa Sadun kasvistomaassa Sadun lentomaassa Sadun hiljaisuuden maassa Jälleen kotona
Ukkeli vie Hannan ja Kiljusen herrasväen satumaahan
Oli kerran köyhä kalastaja, joka asui yksinäisessä mökissään järven rannalla. Mikä hänen nimensä oli, sitä ei kukaan tiennyt, tai ehkä ei enää muistanut, vaan kaikki kutsuivat häntä ukkeliksi. Hän oli jo hyvin vanha, hänen valkoinen partansa ulottui pitkälle alas rinnalle ja hänen tukkansa oli myös aivan valkoinen.
Vaikka ukkeli olikin hyvä ja herttainen mies, niin kyläläiset tekivät hänestä pilkkaa hänen kuuroutensa vuoksi. Ukkeli nimittäin ei kuullut heidän puhettaan. Mutta aivan kuuro hän ei sentään ollut, sillä lasten puhetta hän kuuli aina. Sitäpaitsi ukkeli väitti kuulevansa kaiken, mitä satumaassa puhuttiin. Tänne hän sanoi usein menevänsä ja sanoi olevansakin siellä oikein huomattu ihminen.
Kyllähän kyläläiset olivat joskus kuulleet satumaasta puhuttavan, mutta kukaan ei uskonut sen todellisuudessa olevankaan, siksi he ukkelin puheille nauroivat ja pilkkasivat häntä. Mutta kun ukkeli ei heidän puhettaan kuullut, niin ei hän välittänyt vähääkään siitä, mitä aikuiset hänelle sanoivat. Mutta kaikki lapsetkaan eivät uskoneet satumaan olevan olemassa ja se kovasti ukkelia suretti.
Olipa ukkelilla kuitenkin muuan pikkuinen ystävä, joka varmasti luotti siihen, että satumaa on olemassa ja että sinne ukkeli usein meni. Tämä oli pikkuinen tyttö, jonka nimi oli Hanna.
Ukkelin kanssa Hanna usein keskusteli satumaasta ja viimein pyysi hartaasti, että hänkin sinne saisi lähteä.
— Ihmisen täytyy olla oikein hyvä ja kiltti, ennenkuin hän satumaassa tulee toimeen, sanoi siihen ukkeli.
— Minä lupaan olla kiltti, lausui Hanna.

Jalmari Finne
О книге

Язык

Финский

Год издания

2017-11-21

Темы

Children's stories, Finnish

Reload 🗙