Lapsikuningas ja hänen soturinsa: Historiallinen seikkailuromaani

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Historiallinen seikkailuromaani
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1912.
I. Matkasuunnitelmia. II. Ansassa. III. Kukko ja kana. IV. Paul Moijin valloitusretki. V. Mikon yritys. VI. Tyrmässä. VII. Napukan toimet. VIII. Samuelin elämänvaiheet. IX. Manaus. X. Äiti ja poika. XI. Yliopiston vahtimestari. XII. Jälleen ansassa. XIII. Isäpuolen luona. XIV. Matkalla. XV. Yhtyminen. XVI. Kreivin kirjuri. XVII. Kuninkaan tahto. XVIII. Lapsikuninkaan soturit. XIX. Jälleen Turussa. XX. Ruttokummitus. XXI. Tulevaisuuden tuumia. XXII. Sukulaiset ja sukulaisten sukulaiset. XXIII. Isänmaa.
Matkasuunnitelmia.
Oli kirpeän kova pakkanen Viipurissa helmikuun alkupäivinä vuonna 1671.
Kaupungin eteläpuolisen muurin keskellä olevan Haakonin tornin porttiaukossa, jonka kautta päästiin sataman kivilaiturille, minkä ääressä kaupungin rikkaitten kauppiaitten suuret, ulkomailla käyvät purjelaivat olivat talvehtimassa, asteli iltahämärässä yksinäinen mies. Hän oli kaupungin suutari, Jaakko Heikinpoika, joka oli vahtivuoroaan suorittamassa ja asteli peitsi olallaan edes ja takaisin porttiaukon suulla tömistellen jalkojaan pysytelläkseen lämpimänä. Jos hän olisi ollut rikas, olisi hän maksanut vuotuisen vahtiveron ja olisi siten, äveriäitten porvarien tavoin, ollut vapaa tästä toimesta. Mutta kun hän oli vain käsityöläinen, ei kuulunut siihen ruotsalaiseen ja saksalaiseen kansanainekseen, joka Viipurissa oli anastanut kaiken vallan käsiinsä, kun hänellä ei ollut suurta kauppaliikettä, ei kivitaloa Linnoituksen sisäpuolella, ei muuta kuin oma kurja ammattinsa ja mökkipahanen niinsanotussa Vallissa kaupungin itäpuolella, niin hän sai pakkaspäivinä lähteä lämpimästä suojastaan vartioimaan, jotta kukaan ei päässyt tuomaan kaupunkiin tullaamatonta tavaraa tai muuten harjoittamaan pahuutta ja koiruutta.
Oli aivan hiljaista. Vahti kuuli, kuinka lähellä olevan tuomiokirkon tornin kello löi. Tunnit eivät aina olleet tasaisia, sillä kellonsoittaja, ukko Trajanus, useinkin istahti juttelemaan tuttaviensa seuraan aivan liian pitkäksi aikaa ja unohti virkansa, josta seurauksena oli ollut se, että eräänä päivänä mäellä, tornin lähellä olevan kimnaasin pojat suuttuneina tällaisesta muutamien tuntien liiallisesta venyttämisestä olivat antaneet ukolle kelpo selkäsaunan. Haakonin tornista kuului silloin tällöin kahleitten kilinää, kun vangit kylmissä tyrmissään koettivat pysytellä lämpiminä liikkumalla kopissaan sinne ja tänne. Vahti tiesi varsin hyvin, että tornissa istui tällä hetkellä muutamia ammattilaisia, jotka olivat rikkoneet ammattikuntien säännöt ja odottivat rangaistustaan: kalun päällä istumista . Vahtia värisytti ajatellessaan, että hänkin jostain syystä voisi joutua tuohon piinaan ja kidutukseen, saisi tuntikausia torilla istua puisen, teräväselkäisen hevosen selässä raskaat painot kummassakin jalassaan.