Me

Kirj.
Jalmari Finne
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1908.
Hän, jonka ammattina on panna mustaa valkoiselle,
ei saa hämmästyä eikä suuttua silloin, kun hänelle
sanotaan, että hän on typerä.
Stendhal .
Lukijat. Arvostelijat. Sivistyneet. Siveelliset. Näyttelijät. Taiteilijat. Sanomalehtimiehet. Ylioppilaat. Pyhimykset ja marttyyrit. Elätit.
Kun suomalainen puhuu suomalaisista, sanoo hän me , ja ajatuksissaan
hän aina alkaa sen sanan suurella kirjaimella. Jos jotain perin
kiitettävää on sanottavana, niin panee hän vieläkin suuremman painon
tuolle kirjaimelle, ja tarkoittaa sielunsa sisimmässä sillä yksinomaan
itseään. Sillä suomalainen on itserakas, vaikkakin koettaa sitä
peittää, ja kun hän ei uskalla sanoa: Minä! sanoo hän Me, jotta
toinenkin voisi iloita hänen kanssaan.
Tämä meidän suuri itsetyytyväisyytemme on kyllästyttänyt minua ja
noussut minulle jo aivan kurkkuun asti, ja siksi minä kirjoitan. Ja jos
minä lyön sinua, lukija, niin lyön itseänikin, sillä minä kärsin aivan
samaa tautia kuin sinäkin, minäkin luulen olevani jotain erikoista
kirjoittaessani tätä.
Jos jonain hetkenä osun liian suoraan sinuun, niin koeta todistaa
itsellesi, että sillä tarkoitetaan sinun parasta ystävääsi, silloin
sinä voit iskusta todella iloita, sillä tiedäthän, että pahimmat
toivotukset tulevat aina ystävien puolelta. Ja kun ystäväsi tapaat,
niin sano hänelle: Sillä hän varmasti tarkoitti sinua, mutta hän on
väärässä. Silloin sinä olet saanut iskettyä häneen ja samalla peität
iskusi. Se on sitä todellista elämäniloa.
Jollei sinulla edes tätä iloa ole kirjaani lukiessa, niin heitä se heti
tämän luvun jälkeen pois, sillä roskaa sinä muutenkin luet jo aivan
tarpeeksi.
Jos sinua naurattaa lukiessasi, niin se ilahuttaa minua, silloin minä
olen vain kuin lapsi, joka tikulla syyhyttää aasin korvan taustaa. Ja
minä puolestani olen niin mielelläni tuo lapsi.
Mutta jos vihan vimmassa paiskaat kirjani maahan ja otat sen jälleen
käsiisi, silloin minä pelkään sinua, mutta iloitsen puolestasi.