Satujen maailma I: Suomen kansan sadut I kokoelma - Jalmari Finne - Kirja

Satujen maailma I: Suomen kansan sadut I kokoelma

Suomen kansan sadut I kokoelma
Kertonut
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1909.
Ihmeellinen lintu. Kana. Punaisen meren keskeen upotettu linna. Elävä kannel. Tuonelassa käynyt poika. Kädetön tyttö. Jumalan antama kirja. Kaukomaan prinsessan kuva. Pyy vaimona. Poika ja joutsen. Vaskilekkeri. Kun vaimo on viisas, niin onkin hän oikein viisas. Kolme veljestä.
Ihmeellinen lintu.
Olipa kerran ukko ja akka, vanhat kumpikin, niin vanhat, että elämä
enää vain pienellä langalla heissä pysyi. Ei heillä ollut lapsia, mutta
eivät he sitä surreet, vaan olivat tyytyväisiä oloonsa. Ukko metsästä
lintuja pyysi, akka järvestä kaloja. Mitä riistasta ei itse syöty, se
kaupalle vietiin ja tavaraksi vaihdettiin.
Kerran sattui ukko metsästä satiinistaan saamaan linnun, pikkuruisen
linnun, tuskin varpusen kokoisen. Hän toi sen elävänä kotiaan ja siinä
he nyt yhdessä sitä katselivat.
— Mikähän västäräkki tämäkin on? sanoi ukko. En ole ennen tällaista
lintua tavannut. Kaunis se on ja ihmeellisen näköinen. Mutta pieni se
on, niin että ei siinä juuri syömisen varaa ole.
Siinä lintu sitten tepasteli heidän edessään pöydällä. Akka sitä
katseli ja tarkasteli.
— Sillä on tuolla siipien alla niinkuin kirjoituksen tapaista, sanoi
hän. Se lieneekin lumottu lintu, joka on meidän satiiniimme sattunut.
He ottivat linnun käsiinsä ja tavailivat sen siipien alla olevaa
kirjoitusta. Kauan kesti ennenkuin he selville pääsivät. Vihdoin akka
sai tolkun siitä.
— Sen toisen siiven alla on näin; Joka syö tämän linnun, se tulee
kultaa sylkemään. Ja toisen siiven alla on: Joka syö tämän linnun, se
tulee kuninkaaksi.

Jalmari Finne
О книге

Язык

Финский

Год издания

1909

Reload 🗙