Hottentotit: Koulumuistelmia
Produced by Tapio Riikonen
Koulumuistelmia
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1915.
Esipuhe. Huviretkellä. Hottentotit. Törkeä kepponen. Kelkkamäessä. Joululoman alkaessa. Filosoofin syntymäpäivä. Monte Carlossa. Martti Ranta. Sairaustodistus. Ylioppilaskirjoitukset. Ratkaisevat tunnit. Kevättutkinto.
Rakas Niina serkku.
Uskotko vielä ennustajia? Muistatko, että muuan päänkoettelija , sormeiltuaan kalloani, väitti minusta tulevan kirjailijan. Tiedät, että olin silloin seitsemännellä luokalla, että olin korviani myöten rakastunut sinuun ja että erosin koulusta. Mutta et tiedä, että seuraavan kesän vietin yksinäisessä kalastajamökissä hautoen suuria tuumia. Minun oli hirveän ikävä, varsinkin sinua, mutta purin hammasta ja sanoin itselleni, että taiteilijan täytyi osata kärsiä. Syystalvella sitten kirjoittelin tätä romaania, maalla asuen, ja ajattelin: Keväällä julkaisen teokseni, minusta tulee kuuluisuus, sitten menen Niinan kanssa naimisiin. — Mutta voi! Kustantajat pudistivat minulle päätään, hymyilivät ystävällisesti ja antoivat paperini takaisin. He puhuivat jotakin kompositsioonin löyhyydestä, väittivät, että kirjani eri kertomukset ovat irrallaan kuin vesirinkilät nauhassa; joku mielikseni kehaisi paria yksityiskohtaa. Silloin luulin, että kompositsiooni tarkottaa yksinomaan sävellystä, ja vaikka tunsin katkeruutta, en kuitenkaan masentunut, sillä uskoin olevani profeetta, jota ei kotinurkissa ymmärretty.
Mutta samana keväänä sain paljoa ankaramman kolauksen, kolauksen, joka palautti minut järkiini: sinä menit kihloihin.
Nyt on vuosi kulunut. Minä olen privatistina suorittanut ylioppilastutkinnon, ja sinä — vietät häitä. Rakas serkku. Häälahjaksi lähetän sinulle nämä paperit. Ehkä joskus, kun miehesi on sinulle paha, löydät lohdutusta näistä muistelmista, joiden henkilöt sinä osittain tunnet.
Parhainta hääonnea toivottaen
Jali.
Lyseon alkajaispäivästä oli kulunut toista viikkoa.