Jääkärin muistelmia

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Jalmari Kara
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1918.
Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino.
Esipuhe.
I. Nietostuneet jäljet. 1. Tilinteko. 2. Matka. II. Lockstedtin leirillä. 1. Vastaanotto. 2. Ensimäinen päivä. 3. Sunnuntai. 4. Marssiharjoitus. 5. Sairaana. 6. Nähtyä ja tunnettua. 7. Valmistuksia. III. Misse-joella. 1. Tittelmündeen. 2. Marssi rintamalle. 3. Hyökkäys. 4. Työtä ja nälkää. 5. Rumputulessa. 6. Yöpatrulli. 7. Punataudissa. 8. Ilta Jukolassa. 9. Muutto. IV. Riianlahden rannalla. 1. Kneissin kylässä. 2. Loukkaus. 3. Perunajuhlat. 4. Kapina. 5. Naamiaiset rintamalla. 6. Kovia aikoja. V. Kotia kohti. 1. Berliniin. 2. Napa. 3. Berlinin pikkuporvareita. 4. Olut-tupa Burghof. 5. Münsterin leirillä. 6. Suomeen. 7. Kotona. VI. Aamu sarastaa.
Missä määrin jääkärit ovat ottaneet osaa taisteluun, joka nyt vihdoinkin on antanut maallemme kauan kaivatun vapauden, siitä on jokaisella niin kouraantuntuvia tekoja todisteena, että selitys olisi rajoittamista. Nythän kansa juhlii näitä poikiaan. Se kantaa heitä käsillään, se osoittaa heille sitä kiitollisuutta, jota vapautettu tuntee vapauttajaansa kohtaan. Mutta tänä kiihkeänä ja melskeisenä aikana tullaan kenties harvemmin ajatelleeksi, kuinka syvälle jääkärien vaikutus on ulottunut ja kuinka kaukaa se on raivannut tietä kaikelle sille, mitä tuleman piti. Sillä juuri he ovat antaneet alkusysäyksen niille virtauksille, joiden tuloksena nykyinen vapaus on. Se itsenäisyyden ja irtipääsemisen kaipuu, joka koko pitkällisen orjuutemme ajan oli kytenyt mielissä, se omilla jaloillaan seisomisen halu, joka jo varhain oli vienyt Anjalan miehet perikatoon, oli vuosien vieriessä vähitellen hiljentynyt ja talttunut. Se oli painunut syvälle sydämiin, joissa sen kulku kuului kuin talvisen virran kohina paksun jääkuoren alta. Ja tämän jään ovat jääkärit särkeneet, tämän lujan kuoren ovat he saaneet murtumaan. Lähtiessään salaiselle matkalleen he tällä ennenkuulumattomalla teolla, tällä syvällä iskullaan antoivat kansalaisilleen uutta rohkeutta ja uskoa. Moni, jonka tuttavan jäljet tuisku vastikään oli umpeen nietostanut, ikäänkuin heräsi: Mitä olivat nämä nuoret, mitä he ajattelivat, kuinka he uskalsivat? Elihän totta tosiaan isäin henki vielä, olihan sitä muuallakin kuin liioittelevissa kirjoitelmissa! Sydän ikäänkuin laajeni ja se, mikä oli ollut syvimmälle kätkettynä, alkoi kuohua. Oli miehiä, jotka rohkenivat, miksei silloin jokainen? Jokaisella oli nyt tilaisuus tehdä jotakin… Ja ryskyen vapautui virta jääkahleistaan. Se alkoi kasvaa, tulvia. Se kävi niin väkeväksi, että nekin suomalaiset, jotka olivat olleet venäläisessä sotaväessä, huomasivat huudahtaa: vihdoinkin on se hetki koittanut, jota me olemme vuosia valmistelleet. Se syöksyi uomastaan, levisi yli lakeuksien, mursi kaikki esteet ja vapautti maan. —