Uhkapeli: Arnold Bromanin papereista

E-text prepared by Tapio Riikonen
Arnold Bromanin papereista
Kirj.
Helsingissä, Suomalainen Kustannus O.-Y. Kansa, 1912.
Peli myöty, petti kortit. Umpeen lyöty unten portit.
O. Manninen.
Vihdoinkin on hetki koittanut, jolloin hämärä ainakin osaksi sielustani katoaa ja salaiset aavistukseni ja epäilyni muuttuvat kylmäksi todellisuudeksi. Lähes kaksi vuotta olenkin saanut kitua tietämättömyydessä. Olen ollut kuin pimeässä kallioluolassa, josta pois pääsy on ollut mahdotonta, ja jonka särmäisiin seiniin minä uloshapuillessani olen suotta hangannut käteni verille. Muisto ystävästäni ja siihen liittyvät tapaukset ovat kiusanneet minua kuin painajainen, hermostuttaneet minua päivin ja öisin häirinneet uneni. Niin, muisto ystävästäni, josta en kahteen vuoteen ole kuullut mitään.
Jokainen syrjästäkatsoja luulee varmaankin, että olen maailman onnellisimpia ihmisiä. Sillä minä olen varakas ja nuori ja tämä suuri Haukiojan kartano on minun. Se on minun, en epäile sitä enää, vaikka monasti olen samasta kysymyksestä taistellut tuntoni kanssa. Minulla täytyy olla siihen täysi omistusoikeus, sillä olen maksanut siitä sydämeni veren ja sieluni rauhan.
Mikä ihana paikka tämä on! Akkunani edessä avartuu suuri puisto, jonka ikivanhojen puiden varjossa alituinen hämärä asustaa. Oksilla linnut visertävät ja tuulessa huojuvien, tuuheiden lehvien lomitse välähtelee Alhojärven aaltojen himmeä valkeus. Keskellä puistoa kohoaa suunnaton, kolmihaarainen lehmus, jonka siimeksessä, hiekotetulla maalla, on taiteellisesti tehtyjä juurituoleja pyöreän marmoripöydän ympärillä. Ei kukaan tiedä lehmuksen ikää, se on kai aina ollut samanlainen. Sen alla on moni seurue viettänyt hupaisia iltahetkiä ja moni värähtävä kuiskaus on sen varjossa rauennut kesäyön kuulakkaan hämyyn. Ja pihamaalla, jonka laajan nurmikentän kapeat hiekkakäytävät jakavat säännöllisiin kuvioihin, kasvaa iältään yhtä vanha lehtikuusi. Mutta se törröttää yksinään. Ainoastaan jokunen kukkasoikio on sen läheisyydessä, ja sen edessä kasvaa georgineja sekä virginialaista tupakkaa, jonka punaset kukat miltei hukkuvat suurten lehtien vihreyteen. Vielä mainitsen komean lehtokujan, joka kulkee ohi kartanon, sillä ystäväni on siitä puhunut.