Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882

Kirj.
Joh. Mustakallio
Kuopiossa, Kuopion uudessa kirjapainossa, 1883.
Tosiaankin siinä on perää, kun sanotaan, että matkustukset kotiseuduilta pois kehittäwät ihmistä, ja erittäinkin, jos matka on koko kotimaan ulkopuolelle. Toiset näköalat, toiset olosuhteet, tawat ja katsantokannat tekemät sen, että selwemmästi tulee arwaamaan oman olonsa, jopa antamaan armon toisellekin. Ainainen asuminen kotipiirissään totuttaa silmän siihen, mikä on; sen warjopuolia ei näe, sen hywiä puolia ei arwosta. Kummankin huomaa paremmin eroitettuna kaikesta, missä ennen on liikkunut.
On tullut tawaksi, että ne, jotka tahtowat maailmata nähdä matkaawat eteläänpäin ihailemaan luonnon, ihmiskäden ja ihmisneron synnyttämää suuruutta. Tosi on; sinne on runsaammin herunut luonnon antimia; siellä on taisteltu ihmiskunnan suuret taistelut »miekoin, auroin, aattehin.» Mutta ansaitsewat pohjan perätkin katsomista, olot sielläkin oppimista. Awarain, äärettömäin olojen jylhyys, koko luonnon kolkkous, joka ei huoli ihmisen uhkauksista panna wiljelewän kätensä sen päälle, — kannattaa sitäkin käydä katsomassa. Kun istuu sekä aineellisen että henkisen wiljelyksen helmassa ja nauttii saawutetun inhimillisen siwistyksen hedelmiä, mukawuudet mukamuuksien meressä, se tahtoo synnyttää luonnottomia waatimuksia ja kääntää ihmisen nurin, luonnollisesta luonnottomaksi. Kuinka hywä ja hyödyllistä on silloin nähdä ja tawata ihmistä, joka ei tiedä koko maailman menosta mitäkään, ei muusta, kuin siitä turpeesta, jota on hänen allaan, ja siitä Luojasta, joka wallitsee korkealla hänen päällään!
Pyydän siis lukijaa seuraamaan kertomustani; se onkin paljon huokeampaa, kuin osaa ottaa matkan waiwoihin.
Suomesta kun lähtee Jäämeren rannalle kesäkelillä, on paras ensiksi matkustaa jotain tietä Wienan merelle, joko eteläisempää Lieksan tai Kuhmon kautta, tahi pohjoisempaa Kuusamon kautta. Me walitsimme wiimeksi mainitun. Ennen lähtöä oli pitänyt hankkia Arkangelin kuwernööriltä lupakirja saada matkustaa hänen läänissään, joka kirja myös oikeutti waatimaan kyytiä matkalla. Suomen kenraalikuwernöörin kirje Kuopion tuomiokapitulille, että hän Wenäjän wirastojen kautta oli matkamme edistyttämistä puoltanut wirkamiehille Murmannin rannikolla, oli myös muassamme. Ja kun wiimeksi oli Wenäjän ruplat waihetettuina walmisna taskussa, ei ollut kuin huraus, kun Juhannus-ajan kesäisen ilman kauniilla säällä jo oltiin noiden 53 peninkulmain takana, jotka eroittawat Kuusamon Kuopiosta. Siihen maantie loppuu. Kuusamo on hywin wuorista seutua wiimeisellä taipaleella, ennen kuin tullaan kirkolle, näkyi jo korkeita wuoria ja mäen kukkuloita (esimerkiksi Syötewaara), joille juhannusaikana aurinko näkyy läpi yön muutamia wuorokausia, ja kahden semmoisen kukkulan ylitse menee maantiekin; ne owat Hewosenharja ja Kallioharju; sinne näkymät kaikki Kuusamon korkeimmat waarat, yksin Nuorunenkin Wenäjän rajalla. Maantien wieruksilla käywät porot laitumella, ja oudon uteliaisuudella katseltiin niitä hiekkakuoppia, joissa oliwat porot nykyään piehtaroineet. Kumminkaan ei sattunut nyt yhtään olemaan näkywissä.