Nurmeksen kapina: Historiallinen kertomus Itä-Suomesta

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG
Distributed Proofreaders
Kirjoitti J. A. Bergman
Alun perin julkaissut Arvi A. Karisto 1916.
Tämä suomalaisen kansalliskirjallisuuden heräämiskauteen kuuluva teos ilmestyi v. 1881 nimellä Nevalaiset . Tekijä, joka on julkaissut useita muitakin kaunokirjallisia tuotteita, käsittelee tässä tavallaan hyvin harvinaista tapausta maamme historiassa. Veronkantaja Affleckin sorrosta aiheutunut katkera mielenkuohu Nurmeksen talonpoikien keskuudessa v. 1710 meni nimittäin niin pitkälle, että yksityisen henkilön vastustamisesta johduttiin kapinoimaan Ruotsin valtaa vastaan venäläisten apuun vedoten. Järjestymättömästä talonpoikaisliikkeestä on olemassa verrattain runsaasti asiatietoja, joita tekijä on tunnollisesti käyttänyt surullisen ajankohdan ristiriitaisuutta kuvatakseen.
Bergmanin pikku romaanilla on vieläkin merkitystä alkuperäisessä tarkoituksessaan, historian kansanomaisessa esittämisessä. Toiselta puolen se nyt itse on siirtynyt historiaan, kuvastaen niitä nuoren kansallisen sivistyksemme kevätpäiviä, jolloin suuret ulkomaiset mestarit ensiksi antoivat vaikutelmia alkavalle kaunokirjallisuudellemme. Walter Scott on siten tuntuvasti saanut määrätä tämän romaanin henkilövalintaa ja muuta sommittelua; tapaamme latinaa rakastavan pedantin, noita-akan ja muita skotlantilaisen suurmiehen vakauttamia piirteitä. Mutta tekijän ansioksi tulee, että hän on kyennyt kaiken luomaan kotoiseen sävyyn, ja joskaan hänen tuotettansa ei sovi arvostella kirjallisuutemme nykyisen korkeimman tason mukaan, havainnee tavallinen lukija Nurmeksen kapinan sekä miellyttäväksi että opettavaiseksi, kansalliseksi kertoelmaksi, jolla on sekä omaperäistä että kirjallishistoriallista mielenkiintoisuutta.
Vanhan sepän luona.
Vanhan Nevalaisen vaimo oli miestänsä kymmentä vuotta nuorempi. Heillä ei ollut muita lapsia. Heidän luonaan nähtiin kuitenkin kaksi kaunista nuorukaista, poika ja tytär, kumpikin nuoruuden kukoistavassa keväässä. Poika oli vanhan Jaakon veljenpoika, joka oli oleskellut setänsä luona osittain opissa, osittain huviksensa. Nuori neitonen, Anna, oli Nevalaisen vaimon sisarentytär, joka orpona asui tätinsä luona. Näitä nuorukaisia vanhukset suuresti rakastivat, ja etenkin Matleena-mummo — näin nimitettiin Nevalaisen vaimoa — toivoi nuorukaisista lemmenjumalan avulla pariskuntaa. Mutta nuori mies — Juhana — ei näyttänyt olevan kovinkaan suuressa vapautensa menetyksen vaarassa. Kun Matleena kuvaili hänelle Annan sävyisyyttä, siisteyttä, kauneutta ja kunnollista mielenlaatua, niin nuori Juhana myönsi tuon kaiken; mutta kun Matleena sitten pukkasi häntä kylkeen, sanoen: noh! mitä sitten muuta tarvitsee? — näytti Juhana hämilliseltä, murahti jotakin, otti lakkinsa ja meni ulos. Silloin vanha mummo kädet puuskassa jupisi: Ei Jaakkoa kenenkään tarvinnut kylkeen tokaista. Hm! Eihän poika liene johonkuhun muuhun silmäänsä iskenyt?