Sulikki: Kertomus pakanuuden viime ajoilta Hämeessä
Kertomus pakanuuden viime ajoilta Hämeessä
Kirj.
Hämeenlinnassa,
Boman & Karlssonin kustannuksella,
1902.
Oi selkeä, lämmin päivä toukokuun keskipaikoilla v. 1238. Lounais
Suomen rannikolle oli kokoontunut joukko hämäläisiä, osaksi kalastamaan
ja samalla meren raikasta ilmaa keuhkoihinsa vetelemään, sekä
nauttimaan tuon laajan vesikuvastimen moninaisista ilmiöistä, osaksi
myös tähystämään, näkyisikö selvällä meren selällä laivoja, jotka tähän
aikaan välittivät jotenkin vilkasta kauppaliikettä Visbyn ja Novgorodin
välillä. Pakanoiden kanssa paavi oli ankarasti kieltänyt kristityitä
kauppoja tekemästä, vaan siitä huolimatta gottlandilaiset usein
rikkoivat tuota käskyä vastaan. Onhan kielletty hedelmä Aadamin ajoista
asti viekotellut ihmisiä sitä maistamaan.
Rannalle kokoontuneet olivat pakanoita. Olihan tosin jo
kahdeksankymmentä vuotta umpeen kulunut siitä, kun kristinusko
oli Suomeen istutettu, vaan sen juurtumisesta etempänä kuin
Varsinais-Suomen rannikolla ei ollut paljon puhumista; sisämaassa
pakanuus vielä kukoisti. Ovathan suomalaiset kaikkina aikoina
sitkeästi säilyttäneet esi-isiltään perityt tapansa sekä uskontonsa ja
epäluulolla vastustelleet ulkoapäin tarjotuita n.s. etuja. Katolisen
kirkon tänaikainen ylipaimen Suomessa, tunnettu Tuomas piispa, ei
suinkaan ollut voimatoin eikä liioin arastellut menettelytapojensa
suhteen pakanoita vastaan; matkoiltaan sisämaihin palasi hän tosin
voittovirsiä veisauttaen, vaan melkein samoilla tunteilla kuin
vaillinaisesti varustettu ampiaispesän hajoittaja. Historialliset
aikakirjat todistavat kirkon aseman näihin aikoihin olleen vähemmän
kehuttavan ei ainoastaan Suomessa, vaan myöskin Ruotsissa, jossa
viimemainitussa maallinenkin valta oli epävakavalla kannalla.
Pakanoiden sukuihin oli tosin kertynyt joitakuita kristityttäkin,
semmoisia, joiden uskonto oli enemmän tai vähemmän horjuva. Niin paljon
kuin mahdollista, pysyivät nuo kristityt kuitenkin erillään pakanoista,
joilta saivat kärsiä ivaa, jopa rääkkäystäkin. Nytkin he olivat jääneet
muka koteja vartioimaan, vaan oikeastaan saadakseen rauhassa oleskella
ja vapaasti uskontoaan harjoittaa.