Hanna

Produced by Robert Connal, Tapio Riikonen and the Online
Distributed Proofreading Team.
Kolme laulua
J. L. Runeberg
Suomentanut P. Cajander
Ens lemmeltäni kerran tiedustin: eloni tähti, kuinka synnyitkään, ja mistä lempeän sä loistos sait? Ja tähti lausui: näitkö milloinkaan, kuink' äkin pieni pilvi kaihtaa mun? Ma lausuin: pilven milloin heleän ja milloin synkän näin sun peittävän, yht' olit kirkas taas, kun haihtui tuo. Taas lausui tähti: näitkö, kuinka mun pian himmentääpi päivä maallinen? Ma lausuin: monen päivän loistossaan näin nousevan ja valos voittavan, se yhä laski, sin' et milloinkaan. Ja tähti taas: valooni luotatko, elosi toivon siitä sytyttäin? Ma lausuin: pilven takaa hymys näin ja päivän loiston takaa tuikkehes, viel' loistat tuolla puolen haudankin. Nyt lausui tähti: tunnetko sa mun? Ma oman rintas olen huokaus, mi rauhan toivoss' etsi taivastaan, Ma oman henkes olen välkähdys, mi säteillen lens synnyinmaahansa, ma oman sielus päivänpaiste oon, sä helläss' elät hohtehessani.
Kuin virta tunturin ja lähde laaksomaan— sen verran kumpikin vain tunsi tuttuaan.
Tullut on riemuineen juhannuksen ilta jo. Länness aurinko kirkasna loisti ja loi valoaan ikivanhaan pappilahan, joka tyynen lammen lahdessa päilyi. Mut kamarinsapa ikkunass' arvosa pastori istui, piippua poltti ja tiellen päin loi hartahan katseen, joskus löyhäyttäin savupilven pois kädellänsä. Mielissään Turust' ootti hän nyt tänä iltana poikaans ainoista, armastaan, ikävöityä ainakin vuoden. »Jos hyvin käy sinun tutkintos ja jos saat hyvät lauseet, tuo kesäseuraksi itselles joku kumppani köyhä, muuten sa nuorena tääll' ikävystynet vanhojen kesken.» Kirjoittanut oli näin, tytyväisenä nyt tupakoiden vartosi kumpaakin, etupäässä tok' armasta poikaa.
Vaan hänen ainoa tyttärens, seitsentoistias Hanna kangaspuillahan viel' emännöitsijä-huonehess' istuu. Terve hän on, punottaa kuin varjossa mansikkamarja, kun, puku notkea yllään, siin' ilo-tointahan hoitaa. Rinta, miss' on sydän tahraton alla, se paulomatonna paisuen nousee, aaltoillen hänen henkäyksistään, kun hän syöstävätään käsivarsin paljahin viskoo. Silmäpä kirkas on niinkuin peili ja riemusta loistaa.