Nadeschda: Yhdeksän laulua

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Suomentanut K. Kiljander.
Uusi korjattu painos.
Ensimmäisen kerran korjatussa muodossa julkaissut G. L. Söderström 1879. Ensimmäinen painos ilmestyi 1960.
Ensimäinen laulu.
Jos hän tulis kaunis sulhoni. Säteet silmänsä jos näkisin Niinkuin hänet unissani näin, Peittäisinpä kohta kukkihin Itseni mä orpo orjatar.
Wolga-virtaan vuotaapi Okaa, Siihen juoksee keltainen Moskwaa, Vaan Moskwaahan puro pienoinen Ehättääpi, päärlypintainen. Kukka-rannalla tuon purosen Neiti viisitoista vuotinen Käyskenteli, itse kukkanen Kutoi kukkasia kukkihin.
Hyvin menestynyt työnsä oil. Hänen päätään piirti seppele Kedon kukkasista kudottu, Rinnalla myös ruusu ruskotti, Äsken peitostansa puhjennut, Vienon vartalonsa vyöttänyt Komeasti oil hän kukkasin.
Soman seppeleen hän solmesi Vielä helmalleen ja lausui noin: Jos hän tulis kaunis sulhoni, Säteet silmänsä jos näkisin Niinkuin hänet unissani näin, Peittäisinpä kohta kukkihin Itseni mä orpo orjatar. Puettuna ruusu-pehkoksi Kohtaisin mä häntä tullessaan. Hän ei tule; unennäkö vaan Onpi tuo Nadeschdan sulhonen.
Neiden huokauksen tuuli vei Virran lainehille heilumaan, Vajoomahan virran vallassa; Vaan Nadeschda taitti ruusun taas Ilo mielin niinkuin äskettäin. Viimein lahdelmahan saapui hän, Kussa uimastansa uupunut Virta vaipunut oil heinikkoon; Tuossa kirkkahassa peilissä Aikoi kuvaansa hän katsoa. Koska päänsä kallistaissa hän Tyynen virran pinnan ylitse Keksi kukkivaiset kasvonsa, Nousi kyynel neiden silmihin, Murhe musta rienti rintahan. Oi Nadeschda raukka, virkkoi hän, Miksi laittaudut noin koreeksi, Koruittakin liian kaunis oot! Sinua ei omaks onnekses Kasvateta, eikä rakkahan Nuorukaisen morsiameksi. Kasvat kurja mieron mieleksi, Jonkun herran himon hempumeks, Hyljätään, kun olet kuuntunut. Noin hän lausuin otti otsaltaan Seppeleen ja ruusun rinnaltaan, Viimein vyönsä päästi, viskasi Jokeen kaiken kaunistuksensa; Valittaen virkkoi vienosti: Virta, vie Nadeschdan hempumet, Vie ne Moskwaa-jokeen, joka taas Kauniisti ne kantaa Okaahan, Kusta Wolgavirtaan vierevät; Viimein mereen Wolgan matkassa Saapuessa totta löytävät Kuvan sulhoni; se onpi myös Haahmo veretön ja syletön, Syleiltävä unissani vaan.