Kuusi vuotta Siperiassa

Produced by Tapio Riikonen
Kertonut
Kirkkoherra Johannes Granö
Helsingissä Weilin & Göös'in osakeyhtiön kirjapainossa ja kustantamana 1893.
I. Johdanto II. Matka Omskiin III. Omsk ja sen ympäristö IV. Suomalainen siirtola Rishkova V. Bugene VI. Bojarka VII. Siirtokunta Omskin rannalla VIII. Verhne-Suetuk IX. Ashtshangul X. Ensimmäinen virkamatkani Om-siirtokuntaan 1885 XI. Matka Bugeneen Kesäkuussa 1886 XII. Ensimmäinen matka Itä-Siperiaan 1886 XIII. Matka Siperiassa 1887 XIV. Matkalla 1888. — Venäläisten luona. XV. Meikäläiset Siperiassa XVI. Kirgiisi-arolla 1891 XVII. Häälauluja, koottu Bugenen siirtokunnassa Siperiassa XVIII. Eräs höyrylaivamatka Irtish-joella XIX. Tobolsk XX. Ivanoffin nunnaluostari XXI. Irtish, Obi ja Jenisei XXII. Eräs yö syrjäteillä XXIII. Zaimka ja ukkojen koti XXIV. Kirgiisit XXV. Viimeinen käynti Om-siirtolassa ja ukkojen kodin hyvästi jättäminen XXVI. Paluumatka Omskista Suomeen.
Johdanto.
Ensimmäisen kehoituksen lähteä Siperiaan antoi minulle sittemmin kuollut Turun lääninvankilan pastori Lidelius. Kim minä syksyllä 1880 oleskelin jonkun aikaa Turussa, tapasin mainitun Lideliuksen useampia kertoja. Erään kerran sanoi hän: Sinun pitää lähteä Siperiaan hoitamaan meidän hyljättyjä maanmies raukkojamme siellä. Minä olen itse paljo ajatellut sinne lähtemistä, mutta näethän että minä tuskin jaksan hoitaa nykyistä helpompaa tointani; ja kun Jumala on antanut sinulle hyvän terveyden ja vahvan ruumiin, niin on sinun velvollisuutesi lähteä sinne. Päivä päivältä tuli hän ja esitti saman toivomuksensa. Antaakseen voimakkaampaa vaikutusta kehotukselleen, kutsui hän minua vankilaan. Täällä antoi hän erään Siperiasta karanneen siirtovangin kertoa kuinka surullinen oli suomalaisten tila Länsi-Siperiassa. Puheena oleva mies kertoi silloin asioista niinkuin ne todella olivat. Seurakunnan tilan kuvasi hän kyllä synkillä väreillä. Ulkonaiset elantosuhteet sanoi hän sitä vastoin erittäin hyviksi.
Kaiken tämän vaikuttamana tunsin itseni pian taipuisaksi lähtemään Siperiaan. Oli nyt vaan enää voitettavana se vastarinta, jota minulla oli odotettavana niiltä, jotka olivat minua lähinnä. Sittenkuin tämä vastarinta oli lakannut ja vaimoni suostunut tuumaan, läksin syksyllä 1882 Helsinkiin ilmoittamaan itseni asianomaisten luona halukkaaksi lähtemään Siperiaan sikäläisten suomalaisten sielunhoitajaksi. Virkaa oli nimittäin pastori Roschierin palattua kotiin v. 1879 useampia kertoja julistettu haettavaksi, eikä ketään hakijaa ollut ilmestynyt. Senaatissa sain kuulla että laajoja muutoksia Siperian papinviran suhteen oli tekeillä, ja olivat muutokset nyt odottamassa H. Majesteettinsa vahvistusta. Niinpä ei pastorin asunto enää tulisi olemaan Verhne-Suetukissa Itä-Siperiassa, vaan Omskissa Länsi-Siperiassa, ja pastori tulisi hoitamaan suomalaisia ei ainoastaan Jenisein vaan myöskin Tobolskin ja Tomskin kuperneissa. Asemapaikka tulisi kyllä mieluisampi kuin ennen; työ ja vaivat sitävastoin moninkertaisesti lisääntyisivät. Mutta tähän katsoen oli myöskin virka-aikaa lyhennetty. Viiden vuoden virka-ajan perästä olisi oikeus ylennykseen kotimaassa, jos halusi palata, kun ennen sellaisen edun saavutti vasta 15 vuoden palveluksen jälkeen.