Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 1: Joulun vietto

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Johannes Häyhä
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1893.
Johannes Häyhän omaelämäkerta Johdatus Joulunalus Tuomaan päivä Joulun aatonaatto Jouluaatto Joulupäivä Tahvanan päivä Joululeikit Kolmas joulupäivä Neljäs joulupäivä eli lasten päivä eli viimeispyhä Uusi joulu Loppiainen eli kolmen kuninkaan joulu
Johannes Häyhän omaelämäkerta
Olen syntynyt 17 päivänä kesäkuuta vuonna 1839 Häyhän kylässä, Rautjärven pitäjässä ja Viipurin läänissä. Isäni nimi oli Juhana. Hän oli vanhin poika kuudesta lapsesta, äitini talollisen tytär Maria Matintytär Pajari oli kotoisin saman pitäjän Miettilän Pajarista.
Kun äitini tuli naimisiin, oli Häyhässä vain kaksi taloa, joissa oli perhettä viidettäkymmentä henkeä kumpaisessakin talossa. Elämä molemmissa taloissa oli patriarkallinen. Sinä keväänä, kun synnyin, erkani meidän talo kolmeksi eri taloksi. Isoisäni ollen vanhinta kantaa jäi poikineen ja veljineen asumaan vanhalle, vaan nuoremman kannan perheet saivat siirtyä uudispaikoille. Nyt on Häyhässä 8 taloa.
Minä kun olin vanhempieni ainoa lapsi, kohdeltiin minua erinomaisella hellyydellä, ja varsinkin isoisäni piti minua silmäteränään. Kun muita lapsia ei ollut, minua lempi koko talon perhe, jota oli noin 15 henkeä. Minä olinkin nokkela poika oppimaan kaikkea muuta, vaan kirjan luku oli minusta vastenmielistä, mutta sananlaskuja, arvoituksia, satuja ja vanhoja runoja minä opin pian, mitä vaan kuulin. Muistan aivan hyvin, kun äitini monta kertaa huolissaan huokaili: Mitä tästä poikaraukasta tulee, kun ei häntä saa oppimaan lukemaan. Tietysti pani äitini kaikki konstit liikkeelle saadakseen minut lukemaan, mutta turhaan. Minulla oli kaikkeen muuhun halu, vaan ei lukemiseen. Kirjat, varsinkin aapiskirja minua oikein pelottivat.
Sinä talvena, kun olin seitsemännellä vuodella, tuli meille toisen talon tyttären tytär yhtenä sunnuntai-iltana ja luki vähässä ajassa aapiskirjani läpi, vaikka hän oli vähän nuorempi minua. Tämä antoi aihetta vanhalle Mari-tädilleni moittia minua ja kiittää tyttöä. Tätini mielipiteeseen yhtyivät kaikki, sekä meidän perhe kuin myös ne naapurit, jotka silloin sattuivat meillä olemaan. Ei kukaan puolustanut minua, vaan kaikki moittivat minua laiskaksi ja jos joksikin. Tämä koski minuun niin kovasti, että tillahdin itkemään.