Jeftan tytär: Yksinäytöksinen runoelma

Produced by Tapio Riikonen
Yksinäytöksinen runoelma
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1911.
Pieni laaksonpohjukka Gileadin vuoristossa. Taka-alalla vähittäin kohoavia vuoria, sivuilla metsää, metsän reunassa vasemmalla Jeftan maja tuuheitten leipä- ja viikunapuitten suojassa. Laaksoon laskeutuu kaksi polkua. Oikealta tuleva käy pienen kummun yli, jonka laella kasvaa rehevä tamariski. Metsän reunassa oikealla pieni lehtimaja puiden siimeksessä.
Molemmin puolin Jeftan majan ovea on pystytetty lehtimeijut, oven päällys lehvillä somistettu. Iltapäivän aurinko paistaa heleästi vasemmalta.
SARA TÄTI (tulee kiireisesti vasemmalta, toisessa kädessä vakkanen viikunoita, toisessa hunajakakku-vakka, pysähtyy majan oven eteen). Hagar! Hagar tyttöseni!
HAGAR (sisältä). Heti paikalla, täti! (Avaa oven, lyö lapsellisen iloisesti kätensä yhteen.) Ihania! Ihania! (Ottaa toisen vakkasen.) Kuinka ihania, täti!
(Menevät majaan.)
ENO HILKIA (tulee majan takaa metsiköstä, katsastaa meijuja ja lehviä oven luona, myhäilee tyytyväisenä. Siirtää erään istuimen kivipöydän ääreen viikunapuun alle, yhä myhäillen). Kukapa olisi uskonut… Kukapa olisi uskonut tämän kunnian päivän Jeftalle koittavan… Niin rävähti kuin aurinko pimeän pilven alta! (Asettelee uudelleen istuinta.) Mutta kas! Kun mies on sankariksi syntynyt, niin on, ja hänen päivänsä kerran tulee, pulpahtaa kuin vesi kallion rinnasta —
(Sara ja Hagar tulevat majasta.)
HAGAR. Kaksi! Vielä kaksi, rakas täti! Pian ne sinun kämmenilläsi syntyy.