Jäätikön poika

Tarukertomus Pohjolan jääkaudelta
Kirj.
Suomensi
Impi Sirkka
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1913.
Poika. Kadotettu maa. Talvi. Karkotettu. Ikuinen tuli. Jäätikköä kohti. Metsästysvuodet. Meri. Emon tapoja. Tulukset. Pojan jälkeläiset. Yksisarvinen. Valkokarhu ja Kevät. Jäänlähtö. Uutisasukas. Veri puhuu. Nuijamies. Leivo.
Aarniometsässä paloi nuotio, ainoa peninkulmain alalla. Se oli sytytetty tasaiselle paikalle, kaltevan kallioseinän varjoon, joka suojasi tuulelta. Tuuli humisi raskaasti metsässä, yö oli synkkä, ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Satoi. Mutta tuli loimusi rauhallisesti risukasassa kallion turvissa; valo muodosti ikäänkuin luolan keskellä synkkää yötä.
Nuotion ympärillä nukkui joukko ihmisiä, kaikki niin lähellä että valo ulottui jokaiseen. Kaikki olivat alasti. Joukossa ei ollut ainoatakaan naista. Kullakin oli kädessä nuija tai oli se vieressä niin lähellä että siihen maatessa ulottui. Heidän punomalla tehdyt korinsa, joissa oli hedelmiä, juuria ynnä muuta, olivat ruohistossa ylt'ympäri nuotiota, jonka pyöreä valokehä yhdisti synkässä, raivaamattomassa metsässä makaavan joukon. Joku askel kallion ulkopuolella, jossa satoi ja pimeys kaiken kietoi, näkyi jonkun sebran näköisen, tulen uhriksi käytetyn eläimen jätteitä.
Ainoastaan yksi joukosta oli valveilla. Hän istui nuotion ääressä melkein liikahtamatta, mutta hänen silmänsä eivät olleet hetkeäkään hiljaa. Muuten oli hän suuri, vankkarakenteinen ja harvinaisen kookas nuorukainen, vaikkei hän vielä ollut täysikäinen. Vieressään oli hänellä iso kasa oksia ja risuja, joita hän silloin tällöin heitti tuleen. Jos loimu pääsi vain senkin verran alenemaan, että joukon ulommainen joutui valokehän ulkopuolelle, tulivat he heti nukkuessaan levottomiksi. Mutta sitäpä ei tapahtunutkaan usein. Nuorukaisella oli erikoinen taito pitää tulta tasaisesti vireillä; hän tiesi miten paljon hänellä oli puita varastossa ja miten pitkä oli yö. Hän hoiti tulta tarvitsematta ajatella sitä ja istui siinä yksin hiljakseen, koko huomio kääntyneenä muuanne, kohti metsän jylhää pimeyttä.