Troijan Helena yksityiselämässään - John Erskine

Troijan Helena yksityiselämässään

Kirj.
John Erskine
Suomentanut ( The Private Life of Helene of Troy )
Aino Tuomikoski
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1927.
Troijasta palattuaan Helena asettui entiselle paikalleen kodissaan.
Jokainen huomaa, että hän — jumalaista kauneuttaan ja ehdotonta avomielisyyttään lukuunottamatta — oli tavallinen nainen.
I. Helenan paluu II. Nuorempi sukupolvi III. Heidän vanhempansa IV. Kuolema ja syntyminen V. Helenan kauneus
Ensimmäinen osa
Asianlaita on todellisuudessa niin, että Paris antoi Aphroditelle ensi palkinnon hänen kauneutensa vuoksi eikä suinkaan siitä syystä, että tämä olisi lahjonut hänet. Kilpailuhan koski joka tapauksessa kauneutta, vaikka Athene ja Hera panivat vireille väittelyn viisaudesta ja vallasta. Hehän juuri koettivatkin houkutella Parista. Tosin heillä oli omat ansionsa ja todisteluperusteensa, mutta Aphrodite oli yksinkertaisesti kaunein.
Kun Aphrodite mainitsi, että Paris ottaisi jonakin päivänä Helenan puolisokseen, ei se herättänyt Pariksessa muita tunteita kuin jonkinlaista uteliaisuutta ja halua nähdä toteutuisiko jumalattaren ennustus. Kenties tapahtuisi niin, kenties ei. Todennäköisesti ei jumalatar ollut tarkoittanut asiaa sillä tavoin kuin Paris oli ymmärtänyt, mutta vaikka viisas mies uskookin oraakkeliin, odottaa hän aina nähdäkseen täyttymyksen.
Hän tuumi kuitenkin mielessään minkä näköinen Helena oikein oli. Hänen oli tarvis päästä matkustamaan. Yhtä hyvin hän voisi käydä Spartassa kuin jossakin muussa maassa. Kassandra kielsi häntä lähtemästä, mutta niinhän hän aina teki. Oinone varoitti, mutta hänhän olikin Pariksen vaimo.

John Erskine
О книге

Язык

Финский

Год издания

2024-10-02

Темы

Historical fiction; Fantasy fiction; Helen, of Troy, Queen of Sparta -- Fiction; Trojan War -- Fiction; Mythology, Greek -- Fiction; Greeks -- Turkey -- Fiction; Troy (Extinct city) -- Fiction

Reload 🗙