Naapurit: Alkuperäinen kertomus

E-text prepared by Tapio Riikonen
Alkuperäinen kertomus
Kirj.
Eivaro
Helsingissä 1889. G. W. Edlund, kustantaja. Hufvudstadsbladet'in kirjapainossa (Fabianinkatu 6).
Päivä nousi, kullaten kukkulat ja harjut Tyyneveden luonnonihanassa pitäjässä. Oli yksi noita kauniita heinäkuun aamuja, jolloin oikea maamies ei malta tuvassa torkuskella. Hän kiiruhtaa tiluksilleen, katselee kasvujen kukoistusta ilomielin ja kiitoksella kaiken hyvän antajalle ja lähtee työhönsä, kiihotettuna uuteen ahkeruuteen.
Hovilan talossa kuitenkaan ei olla vielä liikkeellä. Kukko vaan kiekuu karjapihalla, mutta tässä talossa suinkaan ei ole kukon virret viisarina .
Vasta kun aurinko on hyvän matkan ylennyt taivaanrannalta, astuu kaksi renkiä, piiput suussa ja suitset olkapäällä, huoneestansa. He katsahtavat ympärilleen, ojentelevat itsensä ja rykäsevät. Ovi aukee taasen, ja karjapiika pujahtaa esille ja alkaa hakea kiuluansa ja muita maito-astioita, mennäksensä tarhaan. Väliin vilkasee hän miehiin ja nauraa hihittää.
Rengit sivumennessään ajavat ylös saunasta Ville-pojan: Ville, sinä vetelys, tokko joudut hevosia hakemaan! ja suitset suhahtavat hänen koivillensa. Ville nousee mutisten ja kiroten, ja rengit lähtevät eteenpäin pellolle.
Onhan tässä tavallaan hyvä olla , arvelee kävellessä nuorempi; mutta jos ei palkkaansa saa ulos, niin kadun kauppojani, kun tänne tulin kesä-rengiksi .
Älähän vielä valita, tulokas! vastasi vanhempi. Mitä sitten minä sanon, joll'on puolet menneenkin vuoden palkasta saamatta?
Mutta veikkonen Martti, mitenkä niin on kehnosti käynyt Hovilaisen asiat? Hyvähän tässä on talo, työvoimia vaan saisi olla enemmän .