Älä hellitä!

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Jonas Lie
Suomentanut
Juho Hollo
Porvoossa, Werner Söderström Oy, 1919.
I. Ukko Juhl Aa-vuonolta. — Sillikuningas — Seudun kuningas. II. Juhlin venheen suuri löytöretki. III. Silliä ja lemmenoikkuja. IV. Taipuako? Ei, mieluummin taitun! V. Hankauksia. VI. Liivaripuomilla mietiskelemässä. VII. Sinihai. VIII. Rejer yövahtina ja halonhakkaajana. IX. Ystävyyden tulikoe. X. Rejer luotaa ensimmäistä perämiestä ja pohja löytyy liiankin pian. XI. Ystävyys ja lempi. XII. Liian myöhään, neiti Rördam. XIII. Rejer suuntaa kulkunsa kohti Hammernäsiä. XIV. Kotoisia kokemuksia. XV. Sillikuningas. XVI. Älä hellitä!
Ukko Juhl Aa-vuonolta. — Sillikuningas — Seudun kuningas.
Pitkin vuonoja levisi huhu ihmeellisestä saaliista, kalasta, joka oli jos jonkinlainen — toiset sanoivat sen olevan yhdeksän, toiset kahdeksantoista kyynärää pitkän, toiset vieläkin pitemmän. Se oli saatu Karmsaaren tuonpuoleisesta rannasta, selkä oli kiiltävän sininen, sinipunainen ja purppurainen kuin säihkyvä sateenkaari, vatsapuoli hohtavan valkoinen kuin hopea, ja päässä sillä oli tulenväristä kruunua muistuttava merkki.
Väitettiin, että se oli sillikuningas ja että se ennusti kuulumattoman runsasta kalansaalista.
Aina kun jokin venhe saapui mereltä päin, kokoontui väki, isot ja pienet, iljankoisille, puoleksi lumen peittämille kukkuloille, mistä parhaiten saattoi nähdä yli vuonon — suippolakeissaan ja paitahihasillaan, hame tai nuttu yllään, sellaisina kuin he olivat työstään lähteneet. Oli aivan kuin sunnuntai-iltapäivänä, paitsi että tällöin ei kukaan ajatellut, miltä puku näyttää lähempien ja etäisempien naapurien silmiin. Arvailtiin ja väiteltiin, ennustettiin, uskottiin ja otaksuttiin…
Paisuvat huhut olivat ikäänkuin valaneet tulta vereen, jonkinlaista kultakuumetta, josta mielikuvitus kiihottui ja alkoi rajusti liikehtiä. Pari kolme vuotta oli sillinkalastus ollut masentavan huono, ja nyt tuli kysymykseen, ryhdyttäisiinkö siihen jälleen panemalla peliin ne kolikot, joita pienistä maatilkuista vaivoin oli saatu irti. Torpparin olisi myytävä tai pantattava lehmänsä ja puoli omaisuuttansa saadakseen öljyvaatteet ja eväslaukun, vuokratilallisen ja talonpojan pitäisi myydä hevosensa, ottaa kiinnityslainoja ja tyhjentää viimeisetkin apuneuvot voidakseen varustaa väkeä ja venheitä, vuokrata verkkoja ja selkänuottia; kaikkien olisi pakko äärimmilleen käyttää kauppiaan suomaa luottoa. Toiset olivat kahden vaiheella, toiset juttelivat innokkaasti puolesta ja vastaan, mutta lausunnoista kuului täällä kuten tuollakin, että hillittömiä toiveita jo oli kiertämässä.