Maisa Jons

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
Selma Patajoki
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1920.
Hän ei voinut lainkaan sietää sitä, että he tahtoivat panna hänet, Maisan, palvelijanhuoneeseen ompelemaan, vaikkapa he kutsuivatkin sitä hienosti silityshuoneeksi tai neitsytkammioksi tai muuksi sentapaiseksi. Hän ei lainkaan ollut niitä, jotka ottivat käsirahoja ja antoivat pestata itsensä, — hän kiittäisi kunniasta kuulua palvelusväkeen.
Ohuet, voimakkaat käsivarret ja nopsat sormet kiitivät kiukkuisella kiireellä pitkin harsinommelta, kolme, neljä pitkää pistettä kerrallaan, ennenkuin hän veti harsinlankaa.
Hän istui puolittain ikkunaan päin kääntöpöydän ääressä pienessä keittiön ja ruokasalin välisessä huoneessa tukkukauppias Tranemin luona ja ompeli pitkiä hameen saumoja. Suuri, poljettava kahdenlanganneulomakone oli sillä hetkellä käyttämättä hänen vieressään.
Sen vuoksi muka, että täällä touhuttiin ja kuljettiin edestakaisin ovissa!… Jo kolmannen kerran oli tuo hätiköivä täti tullut sisään ja ystävällisesti kysynyt häneltä, eikö hän ompelisi mieluummin palvelijainhuoneessa.
Ja kas, eikös hän sulkenut tänään ruokasalin ovea niin huolellisesti jälkeensä, ikäänkuin olisi tahtonut sinetöidä sen, — hän varmaan arveli Maisan olevan niitä, jotka kuljettivat juoruja talosta taloon. — Nii-in, hyvä neiti, parasta on olla varovainen. Mutta hän voisi olla niin levollinen — ainakin minun suhteeni!
Silityshuoneeseen, sillä siellä oli niin hyvä ja lämmin olla!
Hän ei voinut olla matkimatta täti Raskin lempeätä, hyväntahtoista ilmettä ja siirsi valon vuoksi toisen viheriäisistä teräslankaverhoista syrjään; kuinka pimeäksi varjostuikaan nyt tällaisena hämyisenä syysiltapäivänä tämä talon alakerros, ilma ikäänkuin imeytyi kiinni ruutuun likaisenharmaana ja märkänä, kaikista savupiipuista tulleen noen kyllästämänä.