Perhe Giljellä: Kuvaus neljänneltä vuosikymmeneltä

Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus neljänneltä vuosikymmeneltä
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1885. Oulun Uudessa Kirjapainossa.
Oli kirkas, kylmä iltapäivä ylhäällä vuoristossa. Ilma oli pakkasesta sinervä, vaan paikottain se hienosti rusotti yläpuolella suippusia huippuja, rotkoja ja kukkuloita, jotka kuni jakso jättiläiskinoksia harju harjun vieressä haamottivat taivaan rannalla korkeutta kohti. Alapuolella vuorenseinät ja kaltevat mäet sulkivat kylän valkoiseen kehään, yhä ahtaampaan ja ahtaampaan, yhä pienempään ja pienempään.
Lumi oli tullut myöhään sinä vuonna, mutta nyt, joulukuun saapuessa, oli sitä sen sijaan niin paksulta hongilla ja kuusilla, että alas se taivutti niin hyvin havut kuin oksat. Koivikot seisoivat lumessa vyötärykseen asti; kylän pienet liuskakivikattoiset talonryhmät makasivat puoleksi haudattuina ja kantoivat raskasta lumikerrosta katoillaan. Syvään muokatut kujat johtivat korkeiden lumiäyrästen välitse pihoihin, ja siellä täällä pistivät näkyviin muutamat aidanseipäät tai portinpielukset, ikäänkuin hukkuneitten veneitten mastot.
Lumirekeä oli hiljattain ajettu postitiellä, ja komppaniapäällikön katolla luotiin suuria lumikasoja ja jäitä alas sen huippuiselta tiilikatolta, jonka räystäiden yli ne vaarallisen näköisinä riippuilivat.
Päällikön talo oli muuten huomattavampia kylässä. Se oli maalaamaton ja säännönmukaisesti rakennettu, niinkuin enimmät sitä laatua taloja olivat vielä miehen-ikä takaperin.
Lumella peittyneen puutarhan-aidan yläpuolella näkyi hangella kelkan-jälkiä ja suksenlatuja melkein ikkunan tasalle asti, ja siinä tuprutteli pohjaistuuli hienoa lunta auringonpaisteessa.
Tuo sama kylmä, ilkeä pohjaisvihuri se oli, joka jok'ikinen kerta, kun porstuan ovi avattiin, saattoi kyökin ovenkin aukenemaan, ja jos ei sitä heti suljettu, kävi samalla tavalla jollekin ovelle yläkerrassa — ja silloin kapteeni punaisena ja kiivaana syöksemään konttoristaan alas ja kuulustelemaan ja pitämään käräjiä koko talossa siitä, kuka ovesta tuli ensiksi ja kuka viimeksi. Hän ei milloinkaan voinut käsittää, miks'eivät he saattaneet pitää ovea kiini, vaikka asia kuitenkin oli selvimpiä maailmassa, — että lukko oli vanha ja rappeutunut, ja että kapteeni ei malttanut uutta teettää.