Männyn käpyjä

language: Finnish
Saloiltamme poimittuja
Kirj.
Helsingissä, K. E. Holm'in kustannuksella. 1888.
Valoa kansalle Tukkipojan palaus Viinan uhrit Kilpa-ajot Elämä on taistelua
Monenlaisia tauluja aukenee eteen tätä elon polkua tallatessa. Lähes joka askeleella kohtaa erilaisia näkö-aloja. Elämä on sarja kuvia, tauluja, näköaloja ja tapauksia. Lukemattoman erilaisia ja värisiä ne ovat. Ei kahta yhdenlaista.- Jokainen tapaus on sentähden kappale elämää. Semmoisia pieniä elämän murusia ovat nämä salomännyistä poimitut kuivuneet Männyn kävyt ja semmoisina pyydän niitä pitämään.
Valoa kansalle!
Kello oli viisi aamulla. Anttila oli juuri avannut silmänsä unesta ja astunut portaille säätä tarkastelemaan. Sateiselta ja synkältä näytti. Kaakosta nousi synkkä sadekuuro. Sentähden hän päätti käskeä väkensä täksi päivää pellavalion tekoon ja itse lähteä kunnankokoukseen kirkonkylään, jossa muun muassa on kansakoulu-asia ratkaistavana.
Eihän tuosta taida ohran leikkuustakaan olla näin sateisella ilmalla , mietti hän ja asteli poikki pihan väen tupaan, antamaan väelle ohjeita ja määräyksiä työn toimittamisessa. Sitte hän palasi jälleen kamariinsa.
Kansakoulu-asia oli jo kaksi kertaa tapettu ; nyt se vielä kolmannen kerran koulun vastustajain kauhuksi ja hirmuksi muutamain asiaa harrastavain ahkerain ponnistusten kautta tulla törötteli kunnankokoukseen. Koulun kiivaimpia vastustajia oli Anttila. Semmoisia kouluja! Hän päätti lähteä antamaan viisi niskaan semmoisille puuhille. Ja avatessaan kaapin ovea missä oli lattea nelikulmainen pullo ja sen vieressä kumossa jalaton pikari, - mutisi hän: Semmoisia herrakouluja pitäjään! Kaikkia tässä nyt vielä! Kuka ne herrat ja röökinät sitte kaikki ruokkii? Kun ma sanonkin, herrat ja röökinät… Sitte kaatoi hän pullosta viinaa jalattomaan pikariin ja ryyppäsi oikein tuiman ryypyn. Eikä tuo annos taitanut olla juuri huonoimpaa laatuaan, sillä Anttilan suu vääristyi hirveän rumaan asentoon, kasvonsa rypistyivät, silmänsä kävivät vesikaljamalle ja siristyivät melkein kiinni, ja koko kohtauksen lopuksi kuului käheä ääääh -ääni. Sitte huiskasi hän pikarin pohjaan jääneen tipan lattiaan, laski pikarin jälleen kumoon pullon viereen ja sulki kaapin. Kilkahtivat sitte avaimet housun taskuun ja hän pyyhkäsi suunsa joutuisasti takkinsa hihalla, sillä porstuasta kuului joutuisia ja reippaita askelia. Emäntä astui huoneesen.