Joulupukin jutelmia: Vuosikymmenen varrelta valittuja

Vuosikymmenen varrelta valittuja
Helsingissä,
Kansanopettajain O.-Y. Valistus,
1913.
Risu-Ville, kirj. Klarry Rajander, Joulupukki 1901. Teini, kirj. Santeri Ivalo, 1901. Mirska, kirj. Alpo Noponen, 1902. Pikku Lauri tahtoi oppia lentämään, kirj. Anja Tuulonen, 1902. Annan onnellisin päivä, kirj. Hanna Frosterus-Segerstråhle, 1902. Hupsu Elijas, kirj. Vilkku Joukahainen, 1902. Laurin joulu-unelma, kirj. Aapo Pärnänen. 1902. Martin koulumatka, kirj. E.F., 1903. Mitä västäräkki kertoi kyntäjälle, kirj. Juho L., 1903. Laiskan-Matin velka, kirj. Vihtori Peltonen, 1903. Yhteinen vaara, kirj. K.V. II. 1904. Ihmisille hyvä tahto, kirj. J.A.B., 1904. Tahrainen käsi, kirj. K., 1905. Syntymäpäivälahja, 1905. Kertun ja Erkin joululahjat, kirj. Vilho Velho, 1906. Korven Kallen jouluaatto, kirj. L. —alli—, 1906. Naapurit, kirj. A.O., 1907. Onni, kirj. Maria, 1907. Kesäinen tarina, kirj. A. Lehvä, 1908. Joulu Syrjälässä, kirj. Ilo Vaara, 1910.
Risu-Ville.
(Joulukertomus.)
Onpa se poika viipymään! Jos itse olisin mennyt, niin olisi kuusi
aikoja sitten ollut täällä. —
— Mutta eihän tuollaisen poikanulkin kuin Risu-Ville nyt ole helppo
saada kuusta metsästä. Lunta on kyynärän korkeudelta.
— Ei ole helppo, sanot sinä. Ehkäpä ei; kerjäten maailmaa mitata on
kai mukavampi ja hauskempi. — Ei — työhön joka itikka — niin kylläpä
on toista.
Oikeudenmukaisella harmilla nämät sanat sanottuansa, rouva kierähti
kamariin temmasten oven jälkeensä kiinni aika jysähdyksellä.
Siellä sisällä lapset järjestelivät makeisia ja koreuksia kuusta
varten, jota suurimmalla malttamattomuudella odotettiin.
Kello 4 iltapäivällä Risu-Ville aika vauhdilla samosi perämies
Anderssonin talolta metsää kohti. Hän oli hyvällä tuulella. Eikä
ihmekään! Olihan hänellä ollut oikea onnenpäivä. Havut ja huiskut oli
hän heti kaupunkiin saavuttuaan saanut myydyksi. Sitä paitsi olivat
jotkut hänen alituisista ostajistaan antaneet hänelle yhtä ja toista
äidille ja pikkusiskoille jouluksi kotiin vietäväksi. Viimeksi vielä
tämä kuusi. Hän aprikoi paljonko rouva siitä antaisi, 15 tahi 20,
ehkäpä 25:kin penniä. Isävainaja oli viime jouluna saanut 75:kin penniä
kappaleelta. Mutta ne olivatkin kai isoja ne isän kuuset.