Kertoelmia ja kuvauksia

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Juho Reijonen
Werner Söderström, Porvoo, 1900.
Ensimmäiset ystäväni Uuron Kössi Lohdutus Mikä siihen oli syynä Maisteriko vai kirkkoherra Sokea Pietari Kaaperin kosinta Yhtymys Ystävykset Tyttö Tuulivaaralaiset Huonona aikana Muistelma Savosta Koskelan ukko Ainoa rakkauteni Vihkimäkengät Merkilliset miehet Kymmenniekka Asiamies Juhanuksena Synkeän Matin juttu Surma-Olli Veljekset Kosto Kilpa-ajot Wanulassa Räätäli Kalle Iisakin romaani Kumisevanmäen mökki Pappilassa Yleinen suru Vierasmies Herrasmies Vaimon kuoltua Miksi Jaakko muutti Hävytön teko Pielinen. I Syksyllä II Keväällä Nälkävuonna Eräs talvipäivä merellä Suomenlahti Petri Paksulan parikunta Junassa
On jo noin parikymmentä vuotta kulunut siitä, kuin aloin eroittaa kummini Heikki Korhosen muista ihmisistä. Silloin lienen vielä ollut aivan pieni, koska minulla ei vielä siihen aikaan ollut omaa päänpeitettäkään, vaan käytin piika Tiinan kanssa yhteisiä. Kuitenkin oli minulla jo aivan oma, mielestäni hyvin kaunis, sinikukkainen ja Venäjän karttuunista tehty koltti, joka juhlatilaisuuksissa pantiin päälleni. Arkipäivinä, kun sinikukkainen kolttini riippui vaatekaapin naulassa, kävin puettuna miten milloinkin sattui.
Isäni oli leskimies ja minä hänen ainoa poikansa. Enimmiten oli minulla tapana leikkiä ypö-yksinäni pappilan pellon pientarella, jolle isäni mökki oli rakennettu, tahi myöskin niiden neljän tuuhean pihlajan alla, jotka kasvoivat lammin rannalla, sillä minulla, niinkuin jo sanoin, ei ollut omaa päänpeitettä, jonka vuoksi olin lakkaamatta muiden kylän poikien pilkan esineenä, jos milloin heidän seurassaan uskalsin näyttäytyä. Noilla yksinäisillä leikkitantereillani taas olin yleiseen suosittu; mehiläiset, perhoset, valko- ja puna-apilaat tunsivat minut ja kohtelivat minua ystävällisesti, niinkuin minäkin heitä — siellä ei kukaan tehnyt minusta pilkkaa.
Isäni oli harvoin kotona, sillä hänen elinkeinonansa oli pienen kaupan pito. Hän osti pitäjäläisiltä voita, talia, lintuja ja muuta sellaista, joita sitte vei kaukaisiin kaupunkeihin. Niistä toi hän tullessaan pitäjään lukuisalle herrasväelle kahvia, sokeria, Hollannin palttinaa, siirappia ynnä muuta; ja karttuunia, verkaa, ruunihuiveja , Kurkijoen piiskoja ja minkä mitäkin tarviskalua piti hän aina varalla talonpoikaiselle väestölle. Rettigin vaakunaa, bruna prima - ja medelfina -sikareja löytyi myös talossa käräjä-herrojen varalla, joita minä en lukenut herrasväkeen kuuluviksi, kun he niin usein muuttelivat asuinpaikkaa; eikähän muut olleet herrasväkeä kuin meidän Herrassöötinki , Kruununvouti — sukuisin Kamreeri — Levälahden herrasväki, jonka talon herraa yleiseen sanottiin Insinööriksi , sekä Tohtori, ison- ja pienen pappilan ja Vallesmannin joukot; se oli mielestäni ihan selvää. Herrasväkenä tosin pidin Henkikirjurin ja Kanttorinkin joukkoja, mutta niille en rohjennut antaa lisäyssanaa meidän . sillä ne asuivat kaukana, missä lienevät asuneetkaan parin peninkulman päässä; enkä heitä nähnyt muulloin kuin kirkossa, johon ani harvoin pääsin. Tiinalla, jonka huostaan kasvatukseni kokonaan oli uskottu, oli näet yhtä vähän halua kirkonkäymiseen kuin minullakin — pääverhoni tähden.