Tuonen ahventa onkimassa

Kirj.
Juho Hoikkanen
Hameenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.
Kuuselan talon Antti-vaari ja hänen seitsenvuotias pojanpoikansa Unto, istuivat kantapäittensä nojaan kyykistyneinä saunan lauteitten alla ja etsivät onkimatosia karsinamullasta, tai oikeammin Unto etsi nuorilla silmillänsä ja vaari piti kädessänsä matos-astiaa, vanhaa tuohista nuuskarasiaa.
»Eikö noita riittänekin jo — yhden onkijan tarpeeksi», sanoi vaari vihdoin, sulkien rasian kannen ja nousten seisaalle.
Unto katsoi hämmästyneenä renkaiksi pyöristyneillä silmillään vaarin kasvoihin, ikäänkuin tutkiakseen, tarkoittiko tämä totta vai leikkiä.
»Yhden onkijan…? Enkös minä saa sitten mukaan tullakaan?» hän kysyi pettyneenä.
»Jäisit nyt kotiin sinä», vastasi vaari lyhyesti.
Unnon pää nuokahti alas, ja vastaamatta mitään hän, yhä kyyhkysillään ollen, hyppysissä kiemurteleva matonen kuin sisäisten tunteitten vertauskuvana, alkoi kaivaa karsinamultaa oikean jalkansa isolla varpaalla, kyynelten tipahdellessa kuoppaan, niinkuin olisi siihen haudannut pettyneitä toiveitansa.
Hän oli elänyt koko kevätkesän, jopa vuosikausia tämän onkimatkan odotuksessa, laittanut pyyntivehkeensä kuntoon ja kärttänyt vanhemmiltansa menoluvan jo aikoja sitten. Mutta vaari, jonka kanssa oli määrä lähteä, oli antanut hänen pyyntöihinsä kierteleviä vastauksia, jotka oudolla salaperäisyydellään olivat kiihoittaneet hänen uteliaisuuttansa siihen määrin, että tuntui ihan mahdottomalta nyt ratkaisevan hetken tullessa jäädä pois.
»Jos sinä pyytäisit minua onkitoveriksesi tähän kotijärveen, pyytäisit minun tekemään itsellesi kärryjä, marjatuokkosta, pajupilliä, tai jos sinulla on mikä hyvänsä muu kohtuullinen toivomus, niin minä vointini mukaan teen mieliksesi. Mutta Mäkikaipiolle… ei, ne sellaiset matkat eivät ole lapsia varten», koki vaari lohduttaa, nähtyään pojan kyyneleet.
Kun Unto oli huomaavinaan vaarin äänensävyssä tällä kertaa peräytymiseen vivahtavaa epävarmuutta, päätti hän voittaa ujoutensa ja tarttua viimeiseen oljenkorteen: karkasi syleillen vanhuksen kaulaan, kallisti päänsä hänen rintaansa vasten ja ratkesi entistä rajumpaan nyyhkytykseen.