Ja sitten jätkä kuoli

Kirj.
Juho Koskimaa
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1921.
Kankkus-Hilemoonille sattui sellainen onni ja ylellisyys, että hän syntyi saunassa.
Tämä ei suinkaan edellytä, että häntä millään tavalla olisi valmistauduttu tähän maailmaan juhlallisuuksin ja menoin vastaanottamaan, että hänelle edeltäkäsin olisi ommeltu flanellisia vaippoja, mantteleita, kapaloita ja napavöitä tai että hänen isänsä, Kankkus-Sakari, olisi ollut peloissaan vaimonsa Hiltan terveydentilasta ja kieltänyt häntä ahertamasta liiaksi. Suoraan sanoen sattui Kankkus-Hilemoonin tulo hiukan liian aikaisinkin, niinkuin herra pastori vihillä käydessä oli ennustanut. Minkäpäs sille! Ne eivät, ne Hilemoonin tapaiset tulijat, ennenkään olleet katsoneet tulonsa aikaa ja paikkaa eivätkä odottaneet sopivaa hetkeä. Kun olivat tullakseen, niin tulivat.
Kankkus-Hilemoonin syntymä sattui syyskesän loppupuolella tukinuitonkin ollessa loppumaisillaan. Häntäpää oli vielä Javaruksella, mutta kun tänne, Kirkkoniemen kohdalle, ehti, silloin oli kaikki näiltä seuduin tälle vuodelle loppunut. Alusta kesää oli Sakarikin ollut kovassa puuhassa lähteä tukkijoelle, mutta Hilta oli sanonut, että se nyt tältä kesältä saa jäädä. Ja jäihän se. Sakari meni töihin Sörensenin, norjalaisen, sahalle, vaikka päiväpalkka siellä olikin kuuttakymmentä penniä pienempi kuin joella. Vaistosi Hiltan ajatukset ja vastaan mukisematta jäi.
Kankkusilla oli velkainen mökki Kirkkoniemen takalistolla. Sakari oli hankkinut sen viikkoa myöhemmin kuin Hiltan, ja Sörensenin konttorissa pidätettiin sen hintaa kymmenen markkaa tilissä. Tuntuihan se, kympin poisvetäminen, mutta toiselta puolen tuli pidetyksi tönöä melkein omanaan ja sitäpaitsi siihen kymmenen markan menettämiseen tottui. Kuuden vuoden kuluttua vetäminen loppuisi ja mökki olisi oma saunaa ja puuvajaa myöten.

Esikoinenhan se Hilemooni tuli olemaan, esikoinen hyvinkin, mutta ei ollut arvannut Kankkus-Sakari enemmän kuin Hiltakaan, niinkuin alussa mainittiin, sen vastaanottamiseksi mihinkään toimenpiteisiin ryhtyä. Elämisen puolikin vei aikaa ja eivät he olleet oikein asiasta selvilläkään. Sakari marssi kuudetta käydessä aamulla töihin kuten aina muulloinkin. Aurinko oli jo noussut, mutta ohutta usvaa oli vielä ilmassa ja jätkät hoilasivat joella. Ja mitä lienee ollut tunteellisuutta: Sakarista tuntuivat nämä joka-aamuiset kolmatta kilometrin marssimiset jollakin tavoin mukavilta ja hauskoilta. Aurinkonsäteet leikkivät vaarojen laella ja mäntymetsä tuoksui. Kulki siinä vain ja killisteli niinkuin mikäkin inspehtoori ja tuntui, niinkuin kaikki olisi ollut maailmassa hyvin ja oikein eikä huolia lainkaan. Korkalon vaiheilla jo sitten alkoi nokkaan tuntua kuivamassa olevien lankkujen ja sahamuhien tuttu, kostea haju, ja Sakarikin alkoi muistella, että töihinhän tässä oltiinkin menossa. Kaksi ja hilkku päivältä. - Niin käveli Sakari töihin sinäkin lauantaisena aamupäivänä, joka oli määrätty Hilemoonin syntymäpäiväksi.