Onnen vaiheet

Kirj.
Juho Laine
Porissa, Adolf Allardt. 1888.
Kun heitä oli kaksi, Poika ja neitonen Niin tuli rakkahaksi Tuo laakso hiljainen .
Korven helmassa, kaukana kylästä, Tarvaslammin rannalla piilivät Sahin torpat, joita oli kaksi, pienuudessa ja köyhyydessä toisensa vertaista. Sahin puro, joka juoksi Tarvaslammista, oli raja-aitana niiden välillä. Synkkä kuusikko, joka torppia ympäröi itäpuolella, kesti maantielle saakka ja peitti torpat matkustajain utelijailta silmäyksiltä.
Tietä, joka torpista vei maantielle, ja sieltä erkani Niemelän kylään, sanottiin kirkkotieksi, koska se oli oikotie kirkolle, johon maantie teki pitkän kierroksen.
Komeat koivut varjosivat toisen näistä torpista, sen, joka oli lähempänä rantaa. Siinä asui kunnon metsästäjä Lassi Huosio tyttärillensä. Toinen torppa oli huonommin rakennettu. Tuvan malkokatto oli lahoutunut. Muhkea pihlaja kohosi vaatehuoneen edessä ja rannalla verkkomökin vastapäätä yleni mahtava kuusi. Sahin Sanna asui siinä poikansa Hiskin kerällä. Hiskin isä oli ollut Lassin metsästystoveri. Torppain asukkaat olivat ystävyksiä. He viettivät yksinkertaista, hiljaista elämää, kuten metsätorpissa ainakin. Vähän siellä tiedettiin, mitä muualla maailmassa tapahtui. Ainoastaan suuret maailman tapaukset lähettivät sinnekin joskus vienon, murtuneen kaikunsa. Päivä meni, toinen tuli, mitään merkillisempää tapahtumatta. Mutta sydämet sykähtelivät täälläkin riemusta ja voivat käsittää, mitä on onni, mitä onnettomuus.
Eräänä talvipäivän aamuna aikaisin jätti Sahin Lassi pienen tupansa ja pyssy olalla suuntasi askeleensa toiseen torppaan, josta sitten yhdessä nuoren Hiski naapurinsa kanssa ajoivat jäälle ja katosivat Tarvaslammin taakse kuusikkoon. Sieppi seurasi heitä ja juoksi häntäänsä heilutellen milloin edellä, milloin jälessä.
Annukka, Lassin tytär, jäi kotiin. Hän emännöitsi yksin torpassa, sillä äitinsä oli kuollut. Hän oli kahdennenkymmenennen ikävuotensa juuri täyttänyt ja oli näöltänsä viehättävä, täysikasvuinen neito.