Kertomuksia Suomen historiasta 1 / Pakanuuden aikakausi

Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Pakanuuden aikakausi
Kirj.
Hämeenlinnassa, painanut G.E. Eurén, v. 1869. Omalla kustannuksella.
Näytetty: K.G. Renvall.
Pakanuuden aikakausi.
I. Suomalaisten aikaisimmat olopaikat. II. Karjalaiset Wienan vesillä. 1. Otherin retki Wienan suulle. 2. Thorer Hundin ja Karlen retki Wienan suulle. 3. Bjarmein elatuskeinot ja tavat. 4. Mitä suomalaista kansaa olivat Bjarmit? 5. Bjarmein häviö. III. Suomalaisten siirtyminen nykyisille asuinsijoilleen. IV. Suomalaisten elanto ja tavat pakanuuden aikoina. 1. Miesten työt ja toimet. 2. Sota. 3. Vaimoin elämä ja toimet. 4. Hallitus ja lait. 5. Huvitukset. V. Muinais-Suomalaisten uskonto. 1. Uskonnon yleinen luonne. 2. Ukko, ilman jumala. 3. Maailman luominen. 4. Taivaan haltijat. 5. Veden jumalat ja haltijat. 6. Metsän jumalat ja haltijat. 7. Maa-emän haltijat. 8. Tuonela ja Manala. 9. Hiisi ja Lempo. 10. Sukkamieli. 11. Juhlat. 12. Uhrit ja pyhät paikat. 13. Tietäjät.
I. Suomalaisten aikaisimmat olopaikat.
Pohjan perille, mihin suomalaiset heimot ovat asettaneet asuntonsa, luopi aurinko koko pitkän talven aikana vaan harvat karsaat sätehet, ikään kuin suoden näille raukoille rajoille ainoasti sen, mikä liikeni onnellisemmilta etelä-mailta. Samaten on historiankin valo vasta myöhään koittanut näille heimoille; kauan aikaa valaisivat heitä ainoasti ne harvat, karsaat sätehet, jotka naapurein historiasta ulottuivat tänne. Ei ole kumma siis jos Suomen kansan lapsuuden historia on himmeämpi, vähemmin tietty kuin useimpain muiden. Selviä, aivan varmaan eroitettavia kuvia, jommoisia ainoasti historian täysi valo tuottaa silmien eteen, ei voi tämäkään kertomus esivanhempaimme vanhimmista oloista luvata esittää lukijoillensa. Suomalaisen on jo siihen tyytyminen, siitä iloitseminen, jos aikojen hämärästä siellä täällä häämöittääpi joku haamu niin selvästi että hän sen taitaa suvukseen tuntea.
Pohjois-Europa ja Aasia on ollut ja on osaksi vieläkin suomalaisten kansain vanhana perintömaana. Heidän rajansa ulottuivat kuitenkin muinais-aikoina paljokin etelämmälle kuin tätä nykyä. Etelämpänä ovat nähtävästi meidänkin esivanhempamme asuneet. Mutta missä ja milloin he ensiksi erosivat muista heimolaisistaan, se on ja pysynee ijät päivät salaisuutena. Wolgan rannoille viittaavat vanhimmat meille tietyt jäljet. Siellä elää näet nytkin vielä Mordvan kansa, jonka kieli on niin likeistä sukua meidän kielen kanssa, että molempain on välttämättömästi pitänyt joskus elää vierekkäin, levätä metsässä yksillä nuotiovalkeilla.