Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Julius Krohn
Otava, Helsinki, 1918.
Nämät kirjeet, jotka isävainajani kätköistä lasken nyt päivän valoon, ovat enimmäksi osaksi osoitetut hänen vanhemmilleen, yksi ainoa on sisarelle kirjoitettu ja kymmenkunta hänen nuoruudenystävälleen Kaarlo Slöörille. Ne käsittävät 1853-1860 -vuosien välisen ajanjakson, hänen ylioppilas-aikansa, josta suurin osa kului Helsingissä lukuunottamatta lukuvuotta 1855-56, jolloin hän sairauden vuoksi oli pakotettu keskeyttämään lukunsa, sekä talvea 1858-59, jolloin hän oleskeli Rautalammilla. Paitsi sitä läheistä suhdetta, joka vallitsi pojan ja vanhempien välillä ja joka näissä kirjeissä ilmenee hellänä huolenpitona vanhempien puolelta ja koti-ikävänä ja vanhempien tahdon ja toivomusten syvänä kunnioituksena ja huomioonottamisena pojan puolelta, kuvaavat ne oloja ja elämää ylioppilasnuorison parissa viime vuosisadan keskivaiheilla ja ennen kaikkea nuoren kirjeittenkirjoittajan lämmintä isänmaallista tunnetta sekä innostusta suomalaisuuden asiaan, jonka hyväksi hän jo tänä varhaisena aikana oli valmis uhraamaan koko työnsä ja voimansa.
Jotta lukijan olisi helpompi täydentää kirjeissä ilmaantuvia aukkoja ja muodostaa itselleen kuvan siitä ympäristöstä ja niistä olosuhteista, joista nuorukainen oli lähtenyt, olen ottanut johdannoksi alkupuolen isäni noin v. 1881 omakirjoittamasta elämäkerrasta. — Julkaistut kirjeet vanhemmille ja sisarelle ovat alkujaan kaikki saksankielisiä. Sen sijaan kirjeet Kaarlo Slöörille ovat suomeksi kirjoitetut ja painetut alkuperäisessä muodossaan. Kieltä en ole tahtonut niissä modernisoida, sillä kuuluuhan sekin osaltaan ajankuvaukseen.
Helmi Krohn .
(Julkaistu aikaisemmin J. Krohnin teoksessa Suomalaisen Kirjallisuuden vaiheet.)
Sukuni on Saksanmaalta, Pommerin Rügensaaresta. Siellä Krohn'eja nytkin vielä kuuluu olevan kosolta, niinkuin ylimalkain koko Pommerissa ynnä Meklenburgissa. Haaroja on myös nähtävästi levinnyt Tanskaan sekä Norjaan. Rügenistä tuli isäni isä, Abraham Krohn noin v. 1785 Pietariin onnen haulle. Hän oli köyhä leipurin sälli, koko hänen rikkautensa, sinne tullessa, oli paksu hopeinen taskukello-nauris; mutta ennen kuoloansa oli hän osaksi leipomisella, osaksi oluenkeittämisellä tullut sangen varakkaaksi mieheksi. Varakas oli hän myös lapsista, joiden kautta hänen sukunsa nyt on haarautunut, paitsi Suomeen, myös Saksaan (Slesiaan, Sakseniin, Baijeriin, Rhein-seuduille), Ranskaan, Lontooseen ja Madeira-saarelle. Siksi että Noan arkki tulisi oikein täydelliseksi, nai nuorin hänen pojistansa espanjalaisen tytön — vanhan-aikaiseen tapaan ryöstämällä, koska ei katolinen pappi suostunut siunaamaan avioliittoa vääräuskoisen kanssa. Minun isäni, nuorinta lähin, jäi yhdessä erään vanhemman veljen kanssa hoitamaan perittyä oluttehdasta Pietarissa. Pommerista tulleena oli koko suku alussa Ruotsin alamaisia; mutta koska siitä luultavasti oli vastuksia liikkeelle, ostivat Pietarissa asuvat veljekset itselleen Suomen kansalaisoikeuden, joka teki heidät Venäjän keisarin alamaisiksi, vaan samassa kuitenkin vapautti monista venäläisistä rasituksista. Tämä seikka ensiksi antoi minun kohtalolleni koko suuntansa. Sen kautta näet isälleni sattui mieleen halu mennä tuota uutta kotimaata katsomaan. Hän matkusti tänne, oppi Kiiskilässä, likellä Viipuria, tuntemaan äitini, Julia Dorothea Dannenbergin ja nai hänet. Isän puolelta oli minun äitinikin Pietarin saksalaisia, mutta hänen äitinsä taas oli suomalainen papintytär, nimeltä Passelberg, Venjoelta Inkerinmaalta. Sen verran siis on minussa suomalaista verta.