Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus / Neljä lukua Suomen suvun pakanallista jumaluus-oppia

Neljä lukua Suomen suvun pakanallista jumaluus-oppia
Kirj.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 83 osa
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
1894.
Esipuhe. Johdatus. Ensimmäinen luku. Pyhät paikat. Toinen luku. Epäjumalankuvat. Kolmas luku. Hoidat ja uhripapit. Neljäs luku. Uhrimenot. Kirjaluettelo. Viiteselitykset.
Esipuhe.
Kevätlukukaudella 1887 piti isävainajani, Julius Krohn, Suomen suvun
pakanallisesta jumaluus-opista eli mythologiasta yliopistollisia
luentoja, joita varten oli valmiiksi kirjoittanut nyt ilmestyvät neljä
ensimmäistä lukua. Alkuansa oli aikomukseni julkaista nämät
semmoisenaan, ainoasti vähäisillä lisäyksillä ja muutoksilla, mutta
pian huomasin sen mahdottomaksi viime aikoina kertyneiden uusien
ainesten paljouden tähden. Päätin kirjoittaa suurimman osan uudestaan,
kuitenkin säilyttämällä vanhasta muodosta niin paljon kuin mahdollista.
Niin esim. johdatuksessa sekä ensimmäisessä ja kolmannessa luvussa olen
pysyttänyt alkuosan entisessä asussaan, neljännessä myös keskiosia;
vähimmän muutoksia olen tehnyt toiseen lukuun. Muuten olen
tunnollisesti käyttänyt jokaista kappaletta, milt'ei jokaista
lausettakin alkuperäisessä tekstissä. Kaikki tiedot olen tarkastanut,
ja vastaan yksin teoksessa tavattavista virheistä ja erehdyksistä.
Kirjan tarkoitus on olla lukukirjana Suomen opiskelevalle nuorisolle,
jolle isäni omisti koko elämäntyönsä. Siitä syystä olen tietoja
lisätessäni koettanut välttää liikanaista laveutta. Myös rivien alaiset
muistutukset olen supistanut vähimpään tilaan, etteivät ketään
tieteellisyydellään peloittaisi. Tutkija niistä kuitenkin saanee
helposti selkoa taakse liitetyn kirjaluettelon avulla. Kuvia
valitessani olen etupäässä pitänyt havainnollisuutta silmällä.
Rakkaan, mutta samalla raskaan velvollisuuden täytettyäni tunnen hyvin
oman työni puutteellisuuden. Tosin en ole vaivaani säästänyt saadakseni
tietooni kaikki, mitä tällä alalla on aineksia olemassa. Vaan aivan
toinen arvo teoksella kuitenkin olisi, jos isävainajani itse olisi
saanut sen viimeistää ja painaa siihen henkensä leiman. Se ajatuksen
lento, joka muutamien lukujen alussa on vielä nähtävissä, olisi silloin
läpi koko esityksen tuntunut.