Buchholzin perhe: Kuvailuja Berliinin elämästä

Kuvailuja Berliinin elämästä
Kirj.
Lyhennellen suomensi Aatto S.
Porvoossa,
Werner Söderström,
1886.
Kadulta katsoen. Syntymäpäivä. Musikillinen vävynpyynti. Näyttelyssä. Herra Buchholzin hammastauti. Kummitusjuttuja. Uudenvuoden aatto. Magneetillinen koetus. Perhevaunuissa. Morsianilta kolmannessa kerrassa. Meidän pitää lähteä kylpypaikkaan. Kylpypaikassa. Herra Bergfeldtin onnettomuus. Voille leivälle. Ristiäiset. Kesällä. Elonkorjuu-juhla. Salaisuuksia. Emmin varasto. Häät. Häiden jälkeen. Ensi pidot. Eno Fritzin joulu. Kotoista taidetta. Muotokuva. Uusi sukulaisuus. Hieno seura. Betti. Onnettomuuden torstai. Koetuksia. Vävyni. Eno Fritz. Mitenkä kullekin käy.
Pääkaupungin koillisosassa, Landsberginkadun varrella, joka kulkee
Aleksanderintorilta Fredrikinmetsikköön, on talo, joka eroaa kaikista
lähinaapureistansa vain siten, ett'ei sen alakerrassa ole mitään
puodin-ikkunoita, vaan sen sijaan on koristettu parilla pylväällä,
jotka arkkitehti on sommitellut, kun hän kerran tahtoi rakentaa
kreikkalaiseen tapaan, vaan erehdyksestä sai käsiinsä väärät
mallikirjat ruvetessaan piirustamaan talon pitkää seinää.
Mutta ne molemmat seinäpylväät, ulottuen alakerrasta toisen
kerroksen läpi aina kattoon asti, tuottavat kuitenkin talolle vähän
juhlallisen muodon, niin että se on paljon sievemmän näköinen kuin nuo
uudenaikaiset vuokrakasarmit, joiden tieltä vanhan Berliinin pikku
talojen on vähitellen täytynyt väistyä, vaan joita kuitenkin tapaa
vielä kaupungin koillisosassa, ikäänkuin odottelemassa alas repimistä.
Tuskinpa ne enää kauan sielläkään säilyvät, sillä jopa niidenkin
kohdalla kelloaan helistelee tuo hevosrautatie, joka on jo niin monta
vanhaa ja muinaista laitosta soitollaan hautaan saattanut.
Talon ulko-ovesta, jonka päällä on tavallinen kaarikoristus, on
päivällä aina molemmat puoliskot auki, niin että näkee porstuaan
ja sen perällä olevista lasiovista pihaan. Sieltä kuumottaa oven
tummien ruutujen läpi kesällä vehreätä, sillä talon takana on pieni
puutarha, jossa yksi omenapuu ja muutamat seljapuut turhaan ilmaa ja
valoa tavoittelevat. Kun viereisen tehtaan kivihiilen-savu kosteain
tuulten painosta vaipuu pihaan, tahraa se niukat omenankukat mustiksi
ja tunkeutuu seljakukkien hentoihin teriin, niin että niissä aina on
oman tuoksunsa ohella myöskin savupiipun hajua. Joka vuosi koetetaan
kylvää vähän ruohoakin, mutta eipä niistä pitkistä taimista, jotka
puiden varjossa jaksavat elossa pysyä, paljo hupia ole, sillä mikä
varpusilta säästyy, sen kohta kanat pois raapivat. Mutta kun lämpöinen
toukokuun sade on huuhdellut ja saanut katuojat tulvilleen, niin
että pojat voivat niissä panna purjehtimaan paperiveneensä taikkapa
paremman puutteessa hattunsa, silloin näyttää talontakainen puutarha
niin iloiselta, kuin olisi kevät siellä vieraana; ja paljohan sekin on
suuressa, laajassa Berliinissä.