Sipolan Aapon kosioretki

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Jussi
Helsingissä, K. E. Holm'in kustantama. 1883.
Nuorra naida pitää, vaatii se siihen vanhempanakin.
Olipa lauantai-ilta loppupuolilla elokuuta. Loppuneet ovat viikon kiireiset leikkuutyöt; vasta kylpemästä tullut väki hämärässä tuvassa istuksii ja somastipa hohtaa kaikkien päällä puhtaat, valkoiset paidat. Etuakkunain ääressä miehet päätänsä sukivat, mikä luukammalla, mikä liinaharjalla, mutta karsinassa istuu naisväki ja hiuksiansa palmikoille laittelee. Jutellaan siinä ja tarinoidaan eikä ennen heretä kuin höyryävä perunapata on liedeltä pöydälle siirtynyt, Paikallensa sitten kukin pöytään ehtii eikä kotvalle muuta kuulu kuin piimän särpimistä ja tuoppien kolahtelemista pöydän honkaiseen pintaan. Vaan vähitellenpä kuorikoko kunkin edessä suurenemistaan suurenee ja padan mustanpaistava pohja käskee syömämiehiä herkeämään. Kohta nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pianpa kumpuaa miesten piipuista sinertelevä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskehinen puhekin ja hilpeästi hyppelee aatokset sukkelain sanojen selässä, kun mieli on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo.
Muut ovatkin jo aikoja äänessä olleet, mutta talon ainoa poika ja sen nykyinen isäntä, tuo harvapuheinen Aapo, se ei suutaan avaa. Ei se näytä muiden puheista huolivan eikä sekaudu niihin; istuu vaan ääneti pöydän päässä, piippunykä hampaissa, seinää vasten nojaten. Luulisipa miehen melkein nukkuvan siinä, ell'ei rätisevä koppa ja pöllyävät savupilvet ilmoittaisi hänen henkensä työstä. Eipä kuitenkaan kukaan pidä lukua hänen äänettömyydestään, sillä tuommoinenhan on mies ollut jo melkein siitä pitäen, kun isävainaja isännyytensä hänelle heitti ja itse muutti tuvan turvetalon alle asumaan. Suruko lienee isän kuolemasta ja huolenpito isosta talosta miehen entistä miettelijäämmäksi tehnyt — vai lieneekö muitakin huolia ollut? Eipä siltä että Aapo ennenkään olisi ketään puheellaan pulahan pannut, pienuudesta pitäen oli hän ollut harvapuheinen ja aatoksiaan muille uskomatoin mies — ja siksipä hänestä pitäjän mielipide useinkin arveli, että jos hän ei juuri tuhmimpiakaan ollut, niin eipä järin terävä-päinenkään . Vaan olipa niitäkin, jotka sen kohdan aivan toisella lailla selittivät. Satuitpas vaan jotain semmoista arvelemaan hänen vanhalle äidilleen taikka tämän monille kyläisille kahvitovereille, joiden parissa Aapo aina näytti parahiten viihtyvän, veisaten ja heille kirjasta lukien — sillä Aapolla oli lapsuudesta pitäen ollut hyvät lahjat lukuun ja veisuusen — niin kylläpä toista kuulit! Nämä arvokkaat emännät ne sanoivat, että Aapo on aina ollut vakava mies, joka ei tyhjiä hommaile ja puhu, eikä ole vanhemmillekaan ihmisille ylpeä, niinkuin kaikki muut nykyajan nuoret.